Kun Cheek päätti vuonna 2014 toisen Olympiastadionin keikkansa, uskon, että kyynelehtivä artisti tiesi, että kyseessä oli kerran elämässä -kokemus.

Kun kuulin Cheekin lopettavansa uransa, olin huojentunut, että niin sanottu saaga haluttiin päättää Lahdessa, eikä Olympiastadionilla. Näin Cheekend 2014 jäi muistoihin omana kokemuksena myös sen yleisössä kokeneille.

Jotka epäilivät Lahden mäkimontun toimivuutta keikkapaikkana vakuuttuivat varmasti viimeistään, kun näkivät eilen kokonaisuuden paikan päällä. Illan pimetessä korkeuksiin valoineen nousevat hyppytornit toivat ainutlaatuisen tunnelman. Se takasi, että tämän Cheekendin Valot sammuu -päätöskeikka jäi varmasti kaikkien mieliin omana kokonaisuutena.

Kokonaisuudessaan eilinen jättikeikka olisi peitonnut jopa useiden kansainvälisten artistien stadionkeikat. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan mietitty. Kuitenkin niin, että Cheekillä oli esiintymisen vaatima vapaus ja tila.

Vaikka ympärillä tapahtui, niin Jare näytti lavalla varmalta ja rennolta. Tuhansien keikkojen kokemus näkyy isolla hetkellä, mutta mikoroilmeistä saattoi nähdä, että Cheek antoi jokaisessa kappaleessa ja hetkessä kaikkensa. 

Vaikka Lahden keikka oli oma kokonaisuutensa, niin siitä saattoi nähdä, että Cheekin työryhmä on kehittynyt jättikeikkojen toteuttamisessa. Erityisesti valaistus oli tällä keikalla tarkoituksenmukaisempaa ja tuki kokonaisuutta paremmin kuin stadionilla neljä vuotta sitten.

”Tuhansien keikkojen kokemus näkyy isolla hetkellä”

Katsoimme keikan B-katsomossa, jossa suuren kerrostalon kokoisen lavan tapahtumat näkyivät sivulta ja vain osittain kapeammalta sivuscreeniltä. Monet lavan sekä tanssijoiden koreografioiden kokonaisuudet hienot näkyivät paremmin tänään, kun katsoin keikan uudelleen Ruudusta, jossa kuvakulma oli enemmän suoraan edestä.

Tunnelma ei tietenkään taas tavoitu ikinä television kautta samalla tavalla kuin livenä. Näköyhteydet ovat toki kaikkien isojen stadionkeikkojen ongelma.

Itse settilista oli lähes kokonaan hittitykitystä, joten keskityin eilen joraamaan ja fiilistelemään musiikkia Cheekin kanssa. TV-versioissa keskityin muihin yksityiskohtiin.

Eilen kuultiin: 

1. Intro 

2. KUKA MUU MUKA

3. FIILIKSISSÄ

4. SOKKA IRTI

5. JIPPIKAYJEI 

6. CHEKKONEN

7. KAIKKI HYVIN & ALL GOOD EVERYTHING

8. TUHLAAJAPOIKA

9. LIEKEISSÄ

10. JOSSU

11. AVAIMET MUN KIESIIN 

12. TINAKENKÄTYTTÖ & NÄÄ YÖT EI ANNA ARMOO

13. SÄ HUUDAT 

14. SILLAT

15. ANNA MÄ MEEN 

16. KEINU

17. SINUHE

18. YHTÄCCII

19. ME OLLAAN NE

20. XTC

21. LEVEELLÄ

22. FLEXAA

23. NIILLE JOILLA ON PAHA OLLA

24. KYYNELEET

25. ENKELIT 

Encoret

26. MITÄ TÄNNE JÄÄ

27. TIMANTIT ON IKUISIA

28. ÄÄRIRAJOILLE

29. VALOT SAMMUU

Cheekin kaksikymmentä vuotta kestänyt ura sai eilen Lahdessa arvoisensa päätöksen. Vähempää tuskin kukaan häneltä odottikaan.

Eilen tein myös ennen keikkaa osaltani viimeisen haastattelun räppäri-Cheekistä. Hän totesi, että keikan jälkeen Cheek on vapaa. 

Kaikkea hyvää Jare. Ja kiitos Cheek (1998-2018).

Lue myös: Oliko Cheekin lopettamispäätös rohkea vai vain järkevä?

Keikkakuvat Julius Konttinen ja Henri Juvonen

Tunnustan.

Astuin taas vaaálle.

Tapahtumaa edelsivät voimisteluharjoitukset, jossa kuvasimme tulevaa kisaohjelmaamme.

Kuvaus ahdisti, sillä tunsin viikonloppuna vietettyjen lasten synttäreiden herkut oksennuksen makuna kurkussa ja kiristävinä treenitrikoina. Olotilana, johon en ollut halunnut enää ikinä päätyä.

Kun kirjoitin päätöksestäni lopettaa laihdutus ja muuttaa hitaasti elämäntapoja, minulta on kyselty tasaisin väliajoin, miten se sujuu?

Havahduin, että päätöksestä on aikaa jo puolitoista vuotta.

Koko elämäni painoni on jojoillut, mutta vasta kolmannen lapsen syntymän jälkeen paino jäi 63-65 kilon tienoille, ylemmäs kuin koskaan aikaisemmin raskauksia lukuun ottamatta. 163 senttisenä olen normaalipainon ylärajoilla, mutta halusin pysäyttää jojoilun painoa hitaasti ylöspäin hinaavan vaikutuksen. Siinä olen onnistunut.

Mutta toisaalta sopivan liikuntarytmin löytäminen, kasvisten lisääminen, lounaan laadun parantaminen, puolimataronharjoittelu sekä sen juokseminen ja alkoholin käytön vähentäminen yhteen kertaan kuukaudessa (käytännössä lopetin vähäisenkin tissuttelun, kerron tästä myöhemmin) eivät ole vieneet painosta grammaakaan.

Toki oikeanlainen lounas ja sopiva määrä liikuntaa ovat auttaneet jaksamaan paremmin. Kun liikunnalle ja ruuanvalmistukselle kasvisten pilkkomisineen on viikkorytmi, niin niistä on tarvinnut stressata vähemmän. Tämä taas parantaa elämänlaatua. 

Päädyin käsittelemään millainen on hyvä elämäntapamuutos, kun tein Mariela Sarkiman ja Me naisten Yes I can -kampanjaan liittyvän onnellisuustestin.

Olen edistynyt sen hyväksymisessä, että missinmittaista minusta ei saa, vaikka elämäntapani ovat suhteellisen terveelliset.  En myös tunne enää syyllisyyttä satunnaisesta herkuttelusta, siinäkin olen edistynyt. Olen keskittynyt viimeisen 1,5 vuotta enemmän hyvinvointiini kokonaisvaltaisemmin. Samaan mihin Yes I can tähtää myös.

”Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?”

Kaikkeen minunkaan mieleni ei ole 1,5 dieetittömässä elämässä oppinut. Katson lähes kauhuissani lähes mitä tahansa minusta huomaamattani otettua valokuvaa tai videopätkää.

Onko tuo yhtä lyhyt kuin leveä pötikkä todella minä?

Samalla soimaan itseäni näistä ajatuksista. 

Silti tunsin itseäni voimistelun tapaista lyllerrystä muodostaessa katsoessa pakokauhua. Olin varma, että olen lihonut kesän aikana vähintään 15 kiloa – sorruin ja ryntäsin vaaálle.

65,1 kiloa.

Syksyn tullen, kun mietin seuraavaa puolen vuoden aikana opettelemaani elämämuutosta, tunnen halua luovuttaa ja ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin. Vaikka painoni ei ole noussut ja oloni on kohentunut tietyillä osa-alueilla viimeisen puolentoistavuoden aikana, niin tekisi mieli ratketa vanhaan ystävääni pikadieettiin tai paastoon. Vaikka tiedän, että se tie on lyhyt.

Elämäntapamuutosekspertit kannustavat aina vain jatkamaan itsepintaisesti uusia opittuja tapoja kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Hengitän siis yhä vain syvään ja mietin tällä viikolla seuraavan elämäntapaani edistävän muutoksen, joka istuisi suhteellisen kivuttomasti arkeeni. 

Ja yritän olla tuntematta syyllisyyttä elämäntavasta, joka ei laihduttanutkaan, vaan keskittyä sen tuomiin hyviin puoliin. Jos jossain vaiheessa hitaan muutoksen myötä kiloja lähtee, ne lähtevät todennäköisesti lopullisesti.

lue myös:

Miten elämä muuttui, kun lopetin laihduttamisen?

Entä jos 63 (tai 65) kiloa onkin ruuhkavuosien ihannepainoni?

Optimaalinen liikuntaviikko juuri minulle