Tein ensimmäisen haastatteluni Samu Haberista kesällä 2007. Samana vuonna moni muukin media alkoi myös Suomessa olla kiinnostunut Euroopassa läpilyöneestä Sunrise Avenue -bändistä.

Tiedättekö sellaisen elämäkerta -teoksen, jota ei malta laskea kädestä, vaikka tajuaa yöllä kolmelta, että tämä kostautuu seuraavana päivänä? Oli tarkoitus säästää Samu Haberin Forever yours -elämäkerta (Otava)  pyhien ajaksi, mutta yksi ilta ajattelin Bookbeatissa, että jos vähän katson millaista settiä (kun tässä kirjoitan itsekin taas kirjaa, niin hyvähän se on lukea välillä..)

No ahmimiseksi se meni.

Minulle yksi kirjan merkittävimpiä muistututuksia oli se, että hyvin harvoin voi ihmisestä ulkoapäin nähdä, mitä tyyppi käy parhaillaan oikeasti kulisseissa läpi. En epäile hetkeäkään, ettei Samu olisi myös se karismaattinen läpänheittäjä, joka ei missään tilanteessa jää sanattomaksi. Mitä olen Samua haastatellut, olen saanut häneltä aina tosi paljon energiaa, naurua ja hyvää mieltä.  En olisi ikinä voinut uskoa, että haastattelupäivän jälkeen tämä rennon oloinen maailmanomistaja pystyy nukahtamaan vain unilääkkeiden ja drinkkien avulla.  Siis tiettyinä ajanjaksoina. Tuli tarve peilata haastattelutilanteita, etsiä vanhoja kuvia, vaikka en muistanut, että Samu olisi koskaan näyttänyt väsymystään tai ollut pahalla tuulella, saati epäkohtelias. Toki olen vain yksi sadoista toimittajista, joiden kanssa hän on työskennellyt.

Yksi Samun parhaista puolista on ollut se, että hän osaa katsoa absurdia elämäänsä myös maallikon näkökulmasta. Tuomas Nyholm on saanut Samun äänen ja tämän osan hänestä elävästi kuuluville. Hänen äänellä kerrottuna nuo uskomattomat käänteet suorastaan piirtyvät verkkokalvolle.

Muistan kun tein Sunrise Avuenuen ensimmäisenä läpimurtovuonna Samusta aika monta juttua. Ne olivat jotakin kiertiksiä, jossa useampi tunnettu henkilö puhui samasta aiheesta ja Mies puhuu naisesta -tyyppistä -osastoa. Toimituksessa alettiin jossain kohtaa epäillä. Ovatko tämä jannu todella Saksassa joku supertähti, miksi se suostuu tekemään sun kanssa (kesätoimittaja) tällaisia? Ja voivatko nämä kaikki tämän tyypin jutut paikkansa?

Kirjaa lukiessa nämäkin selkenivät. Kun Sunrise avenuen ensimmäisen kappaleen menestys ei ollut Saksan listoilla toivottu, Saksan levy-yhtiö ja bändi päättivät, että Samu ja koko bändi tekevät ihan kaiken promootion, mihin heitä pyydetään. Siis aivan kaiken.

En halua spoilata, sillä nämä ”aivan kaikki” -kohtaukset olivat kuin elokuvasta (mutta tuottivat tulosta ja kappale nousi koko ajan Saksassa maan listakärkeä). Samalla selvisi, miksi Samun Suomen asioiden hoitaja Mikko Saukkonen sanoi jatkuvasti myös nuoren kesätoimittajan pyynnöille. Samaa politiikkaa noudatettiin Suomessa. Ja kyllä. Samu puhui totta. Oikeastaan hän kertoi vain murto-osan ikinä mistään, mutta riittipähän tarinaa tähän elämäkertaan, josta väistämättä tulee mieleen Forrest Gump -elokuva.

Samun kirja on siis ehdottomasti joululoman pakko lukea -osastoa. Pyysin vielä Otavalta fyysisen version, joka pääsee valikoituun kirjahyllyyn. Siellä odottaa lomalukemisina myös Tuomas Kyrön uusin, Kirjoituskonevaras -teos (WSOY) sekä Elizabeth Russellin Vanessa (WSOY). Pukilta toivoin Barack Obaman elämäkertaa.

Minkä kirja aiot ehdottomasti lukea lomalla? Se on nimittäin ihan kohta, reilun viikon kuluttua!

LUE MYÖS: Jos Ärrän myyjän sanat saavat purskahtamaan itkuun, on aika tehdä jotakin

Kun kuopus täytti kolme viime syksynä, minulle tuli outo olo. 

Tajusin aika pian, mistä se johtui. En ollut raskaana, eikä puolen vuoden kuluttua ollut syntymässä uutta vauvaa, jonka mukaan olisin aikatauluttanut työtä tai elämää lähitulevaisuudessa. 

Kaikki kolme lastani ovat syntyneet nimittäin tasan 3,5 vuoden välein. Esikoinen elokuussa, keskimmäinen tammikuussa ja kuopus taas elokuussa.

Olen ollut siitä kiitollisessa asemassa, että vaikka yrittäjänä olen joutunut pitämään lyhyempiä lomia, niin olen päässyt äitiyslomien jälkeen tekemään motivaatiota puhkuen kiinnostavia töitä.

Äitiyslomat myös katkaisivat tavalla tai toisella intensiivisemmän työputken. Elokuussa ensimmäistä kertaa vasta tajusin, että ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen mitään muutosta ei olisi tiedossa. Ellen itse tekisi asialle jotakin.

Ehdin kerran kaivaa koneelta vanhan romaaniluonnostelman esille, mutta suoraan sanottuna ihmisten elämien kuvitteleminen ei kymmenen vuoden luovemman kirjoitustauon jälkeen tuntunut kovin realistiselta. Tällä kertaa asiat etenivät lopulta luonnostaan.

Jo keväällä minulle soitettiin ensimmäisen kerran, olisinko kiinnostunut tekemään elämäkertoja, sen jälkeen puheluita tuli toinenkin. Ensimmäinen ajatus oli, että en ehdi. 

Kun syksyllä uusi puhelu tuli, mietin, että periaatteessa voisin ehtiä, jos saisin tarpeeksi ajoissa järjestymään muut työni.

Mietin todella myös, kuka olisi sellainen tyyppi, jonka tiesin, että hän uskaltaisi olla niin brutaalin rehellinen, että kirja kannattaisi tehdä? Ja tarpeeksi läheinen, jolta voisin kysyä. En halunnut tehdä kirjaa kirjantekemisen takia. Eikä kukaan taida sellaista julkaistakaan.

Anne Kukkohovi, joka on minulle yksi läheisimmistä haastateltavista, sattui mainitsemaan, että hänelle on tullut kyselyitä elämäkerrasta. Samassa molemmat tajusimme, että tässä se on! Meidän molempien vauva!

Eilen kirjoitimme Annen kanssa kustannussopimuksen hänen elämäkerrasta ja sen olisi tarkoitus ilmestyä 3.10. Koska olemme Annen kanssa nopeita naisia, niin meidän yhteinen vauva olisi tarkoitus synnyttää siis seitsemässä kuukaudessa.

Kirjaa on valmiina muutama lukuhahmotelma, mutta missään vaiheessa en ole ajatellut, että sitä ei ehtisi saada valmiiksi.

Näin naistenpäivänä tuntuu myös tärkeältä saada Annen tarina miesten elämäkertojen joukkoon. Moni kustantamo piti sitä myös tärkeänä, monessa paikassa myönnettiin, että miesten elämäkertoja ilmestyy suhteessa huomattavasti naisten elämäkertoja enemmän.

Henkilökohtaisesti olen suunnattoman iloinen, että voin kertoa naisen tarinan, joka on paljon kaikkea! Kaikista tragedioista, menestyksestä ja kokeiluista huolimatta Anne on pysynyt lämpimänä ja lujana tyyppinä; sellaisena, jonka kanssa on helppo olla ja helppo tehdä töitä. Ja ennen kaikkea naisena, joka uskaltaa nostaa muita naisia! 

Eli naiset! Jaksetaan uskaltaa ja uskoa vielä itseemme ja toisiimme vielä tämän päivän jälkeenkin. Hyvää naistenpäivää!

*Kirjaprojektin ajaksi joudun jättämään blogin tauolle. Päivitän ahkerasti Instagramiani ja Instastorya (Galawoman), josta voi tauon aikana seurata erinäisten projektieni edistymistä tässä perhe-elämän ja reissutyöläisen leskeyden ristitulessa. Myös arvonnat ja muut pöhinät keskittyvät kirjoitusprosessin ajaksi sinne. Kiitos kun olette olleet messissä <3