Gaalanainen tässä moi!
0
Gaalanainen eli Emilia Saloranta esittäytyy tässä hei!
Sivuraiteilta Gaalanaiseksi!
Nyt lienee hyvä hetki todeta, että elämässä pysyvää taitaa olla vain muutos..
Näin on käynyt myös bloginimilleni, joten alkuun on hyvä tehdä kertaus. Vuonna 2011 aloin kirjoittaa Kuplia by Emilia S. -blogia tuolloin perustetussa Lilyssä. Vuonna 2017 muutin Me naisiin ja blogini nimeksi tuli Sivuraiteilla.
Ja nyt minä Emilia Saloranta, 37 vuotta, olen täällä, Vaikuttajamedialla Gaalanaisena.
Vaikka nimi saattaa kuulostaa koreilevalta, niin jokainen pidempään mukana ollut on varmasti huomannut, että siinä särähtää vahva ironia. On totta, että viimeisen neljäntoista vuoden aikana olen käynyt lähes jokaisen ensi-illan, gaalan ja toimittamani seurapiiripalstan kannalta olennaiset kissanristiäiset tai tv-ohjelmien lanseeramiset.
Mutta trendsentteri-daamin sijaan siellä haastattelee ja pyörii tämmönen mainstream-muija, jonka kiharoiden alla saattaa olla hiukset takussa toista viikkoa ja yllä on ennemmin veromodaa kuin Guccia.
Miksi sitten pyörin siellä?
Koska minua kiinnostaa älyttömästi ihmiset! Miksi ne on sellaisia kuin ovat, miten ne ovat sellaisiksi tulleet ja mitkä tapahtumat ja tilanteet elämässä ovat muuttaneet heitä?
Haastatteluja purkasessa ja kirjoittaessa tulee tarkasteltua samalla itseään. Usein haluan jatkaa punaisella matolla käymiäni keskusteluja täällä blogissa myös siksi, sillä uskon avoimuuteen ja jakamiseen.
Sen kautta voi saada vertaistukea ja saattaa antaa sitä muillekin. Uskon, että olemme täällä toisiamme varten, vaikka minulla on hypersosiaalisen puolen lisäksi vahvasti puoli, joka tarvitsee omaa tilaa ja rauhaa. Ambivertiksi kai kutsutaan.
Ehkä minun mukana pidempään heiluneet saattavat aavistaa, että Gaalanaisessa on himpun verran ironiaa; ehkä juuri siksi se tuntui blogin nimeksi omalta.
Itsensä tiivistämisen vaikeus
Itseään on vaikea tiivistää, joten ehkä helpoin tapa tutustua minuun paremmin on lukea vaikkapa kymmenen luetuinta postaustani mukanani kulkeneista kahdesta sadasta päivityksestä.
Niissä on käyty läpi, miten unelmakodista tuli orjatyöleiri, miten isäni kuoli lopulta poikamme ristiäispäivänä – tai sitten teitä on samalla tavalla kiinnostanut Antti Tuiskun areenakiertueen avauskeikan arvostelu. Tämän jälkeen olette lukeneet aivoinfarktistani, joita sain itse asiassa kaksi.Ja sitähän kaikkea elämäkin on kokonaisuudessaan; välillä kevyttä sekä hömppää, mutta välillä syvällisempää pohdiskelua.
Enkä usko, että nämä sulkisivat toisiaan pois.
Tästä kaikesta haluan jatkossakin kirjoittaa rehellisesti, joskus mukana on ripaus tähtipölyä, mutta se ei ole itseisarvo!
Kiva kun just sinä luet tätä – Ihana tutustua!
*Instagramissa minut löytää – tättädää gaalanainen -nimellä
kuvat Tiia Ahjotuli
Kuka hullu enää bloggaa? + TOP 10 luetuinta postausta
Ja alkuun KIIITOS, että niiiiiin moni löysi lähes vuoden tauon jälkeen taas tänne sivuraiteille.
Mietin nimittäin bloggaamisen jatkamista todella kauan. Ensinnäkin se vie ajankäytöllisesti todella paljon aikaa. Lisäksi videoiden lisääntyessa moni vinkkasi, miksi et aloittaisi omaa Youtube-kanavaaa (näitä keskusteluja olen käynyt vuodesta 2013)? Itse tykkään katsoa meininkejä tällä hetkellä Instastoryjen puolelta. Eittämättä tuli mieleen, että onko bloggaaminen nopeutuvassa maailmassa jo vallan vanhanaikaista?
Toiseksi, kuten kirjoitin edellisessä julkaisussa, blogimaailmaan liittyvä itsensä brändääminen ja somen vaatima egobuustailu on alkanut välillä ahdistaa. On hyvä, että inhimilliset tragediat nousevat esille, mutta välillä tuntuu että huomion ja lisäseuraajien toivossa tehdyistä avautumisista osa on väkisin väännettyjä.
Mietin itsekin perinpohjaisesti, miten paljon minulla on oikeasti kiinnostavaa ja ehkä parhaimmillaan jollain tavalla avartavaa sanottavaa lukijoille? Onko niin sanottu brändini liian sekava; skumppalasi kädessä haastatteluja tekevä kolmen lapsen äiti? Tyyppi joka tavallaan saavutti kaiken mitä toivoi, mutta nyt ihmettelee yön pitkinä tunteina, että miten tästä kaikesta nyt selvitäänkään.
”Kaikenlainen kaunistelu on jäänyt”
Kuitenkin syksyn aikana huomasin, miten paljon sanottavaa minulle nousi ajankohtaisistä ilmiöstä, uutuusleffoista, edesmenneistä staroista. Toimittajana minun on oman äänen sijaan pyrittävä siihen, että jutussa vahvimpana kuuluu haastateltavan ääni. Aloin kaivata omaa kanavaa ihan omalle äänelle ja alkoi tuntua, ettei Instagram pelkästään riitä siihen.
Lisäksi ikä on tehnyt minulle saman kuin monelle. Kaikenlainen turha kaunistelu on jäänyt. Ihan siis kaiken suhteen. Arvostan aitoja tarinoita, aitoja kohtaamisia ja en jaksa enkä halua kaunistella itseäni tai elämäänikään. Tai pyrin ainakin tarkkailemaan itseäni kriittisesti, että lähtisi sellaiseen.
Ja onhan bloggaaminen myös hyvä tapa dokumentoida mennyttä elämää. Vuosikymmentä kloussatessa kävin läpi myös omia vanhoja kirjoituksiani. Oli aika mahtava huomata, että sellaiset kirjoitukset, joissa olin mielestäni onnistunut aidosti kuvaamaan fiiliksiä, löytämään niihin ehkä kiinnostavan kulman, olivat kiinnostaneet myös teitä.
Keräsin näin viikonlopun alkajaisiksi kymmenen täällä Me naisissa kirjoittamaani postausta, joita luettu vähintään 10 000 kertaa (jätin yhteistyöpostaukset tämän otannan ulkopuolelle).
Tässä TOP 10 – olkaapa hyvät
* Unelmien koti olikin helvetillinen työleiri
* Olisin toivonut syöpäsairaalle isälleni kivuttomamman kuoleman
*Häpesin kun vauvavuosi päättyi eroon
*Entä jos 65 kiloa onkin ruuhkavuosien ihannepainoni?
*Reissumiehen vaimona kadehdin joskus yksinhuoltajia
*Ensitreffit alttarilla Rosan kiukuttelu – ohjelmaan osallistuvien pitäisi olla yli kolmekymppisiä!
*Testasin Gladiaattorit-ohjelman radan ja kastuin!
*Tankotanssia ja maailmanluokan show – Antti Tuisku ylittää areenakiertueen avauksessa itsensä