Kun talomme oli rakenteilla, ajattelin, että tulen rakastamaan tätä näkymää. Viimeistä nousua matkalla juna-asemalta kotiin. 

Pitkänkin päivän jälkeen se motivoisi yrittämään vielä enemmän. Muistuttaisi, että 12-vuotiaasta asti yritteliäs elämäntapa ja sittemmin ympäripyöreät päivät yrittäjänä ovat kannattaneet.

Ennen tätä olen asunut koko ikäni alle sataneliöisissä asunnoissa, kämpissä, solussa kaverin kanssa. Mitään kodinhoidon malliesimerkkejä ne eivät olleet, mutta vielä 90 neliössä kaaos tuntui hallittavalta. Parissa tunnissa sen sai taltutettua, siihen riitti usein yksi arki-ilta. Joskus ihan pelkkä huumorikin.

Kun mietimme muuttoa edellisestä kodista, mieheni olisi halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulla lähemmäs työpaikkaansa. Minä olin kiintynyt tähän pikkukaupunkiin, johon olin juuri saanut rakennettua sosiaaliset verkostot.  En jaksaisi enää yhtäkään leikkipuistoverkostoitumista. Ja täältä saisimme enemmän neliöitä. Muun muassa näin perustelin tänne jäämistä.

Kun löysimme ystäviemme kanssa sopivan tontin, päätimme rakentaa talot vierekkäin.

Ja olemmekin helkkarin onnekkaita. Lapsille on aina joku kaveri omassa pihassa, lastenhoitoapua ja kimppakyytejä harrastuksiin tarjolla. Skumppa ja lenkkiseuraakin meille aikuisille.

Jos sellaiselle olisi vain aikaa.

Nuorin kolmesta lapsestamme syntyi vajaa puoli vuotta ennen talon valmistumista. Asuimme tuolloin väliaikaiskämpässä kerrostalokolmiossa, jonne olimme hinanneet vain uuteen kotiimme tulevat tavarat. Äitiysvapaalla aika kolmen lapsen ja lähinnä blogiin liittyvien työjuttujen kanssa tuntui riittävän nipinnapin, mutta ajattelin, että elämä helpottuu, kun saamme tilaa ja kaikille tavaroille oikeat paikat.

Omakotitalon työmäärästä valittaville kuittasin kintaalla; olihan minulle sanottu myös, että vauvan äiti ei voi tehdä töitä. Tai pienten lasten äiti ei voi tehdä iltatöitä. Ja lähtökohtaisesti suurin osa vähän säätämistä vaativista asioista tuntuu nyt olevan aina joillekin vaikeita.

Uskon, että suurin osa asioista on järjestelykysymyksiä. Myös yhden omakotitalon siistinä pitäminen.

Kuinka väärässä olinkaan.

Sisustuksen toteuttamisen alkuhuumassa ja vierasrumbassa siivoaminen oli aluksi maanista. Kun arki alkoi ja jäin lusimaan äitiyslomani loppupätkää, totuus paljastui. Talon, edes kohtuullisesti siistinä pitäminen, oli vauvan sekä kahden vanhemman lapsen kaverilaumoineen kanssa toinen virka. Vauvan huonoina päivinä kahlasin lopulta samanlaisisten vaatekasojen ja tiskivuorien keskellä; entiseen verrattuna ne vaan täyttivät entistä isomman alan. 

Konmaritin tavaraa tasaisin väliajoin tavaraa, jotta se ei olisi ainakaan siisteyden tiellä. Loputtomiin ei sillekään ollut aikaa. Vauvan päiväunien aikana sain konmaritettua yhden lastenhuoneista, loppukämppä jäikin sitten siksi herran haltuun.

Mies halusi näyttää esimerkkiä, kun jäi vuorostaan vauvan kanssa kotiin. Hän puunasi kämpän priimakuntoon esimerkiksi meille kotona makaaville valittajille.

Kolmen viikon kuluttua tulin töistä tiskivuorien ja pyykkikasojen keskelle. Kuulema kukaan muukaan ei tehnyt mitään, niin ei hänkään enää jaksanut. 

Kun molemmat palasimme töihin, olemme sietäneet vaihtelevasti kaaosta. Yleensä jossain vaiheessa toisen mitta tulee täyteen, jolloin se joko aloittaa a) sen maanisen siivoamisen b) syyllisen etsimisen sotkuille (tämä varsinkin väsyneenä).

Ja eikö se yleensä mene niin, että toisen sotkut ovat aina suurempia kuin omat?

Kahdet erilaiset siivousmetodit (joille ennen jaksoimme nauraa) ovat korostuneet.

Jos mieheni siivoaa, jääkaapin pinnoilta voi vaikka syödä. Itse yritän siistiä paikat kohtuukuntoon, jotta aikaa jäisi myös vapaapäivinä vaikkapa ihan jälkikasvun kanssa hengailulle. Minä aikataulutan vapaata päässäni, mies voisi taas aloittaa suursiivouksen heti paikalla. 

Molemmilla varmasti pointtinsa, mutta en ymmärrä, miten kaksi suhteellisen täysijärkistä ihmistä on voinut käyttää niin monta (hukattua) tuntia, niin monta (tarpeetonta) loukkausta riitelyyn aiheesta siivoaminen?!? 

Luulin, että löytäisin vertaistueksi jotain tutkimusta, näistä lapsiperheissä riidellään eniten -otsikon alta, mutta äkkiseltään en löytänyt.  Riidoista raha-asioissa lapsiperheissä löysin sitä vastoin paljon tarinoita. 

Joinakin viikkoina organisointi ja työnjako osuu toki meilläkin nappiin. Molemmat tekevät sen verran, mikä tuntuu toisesta ja itsestä riittävältä ilman, että molemmat ovat aivan loppu. Yleiset tilat pidetään kutakuinkin puhtaina, eikä omia huoneita päästetä lojuvia leluja tai satunnaisia vaatekasoja lukuun ottamatta räjähtämään.

Mutta sitten tulee työmatka, vatsatauti tai venynyt työprojekti. Siis ihan se tavallinen elämä.

Pyhien takia nelipäiväiset työviikot ovat yrittäjälle niitä pahimpia. Samat työt (jota usein riittää jokaiselle päivälle se yli kahdeksan tuntia), pitäisi tehdä alle viidessä päivässä. Viime viikko oli vapun takia juuri sellainen. Vain työskentelin vappupäivän illan, tein lisäksi töitä seuraavat kolme vuorokautta 16-18 tuntia. Viikon päätteeksi oli ylimääräisiä lasten harrastusmenoja. Lauantai-aamuna heräsimme todellisuuteen, jossa talon jokainen huone oli potenssiin aika paljon pahempi kuin tämä Laura Friman -postauksen kotikaaos. Eteisestä löytyi peruskaaoksen lisäksi piknik-kori vapulta, joka oli yhä purkamatta.

Ja mikä onkaan oivallisempi tapa aloittaa se odotettu lepopäivä, kun vanhempien kilpasyyttely siitä, kuka on jättänyt mitäkin tekemättä ja kenellä on ollut enemmän kiire! 

Kaasutin riidan keskeltä ystäväni babyshowereihin, jossa nuokuin loppuajan epäkohteliaasti sohvalla. Olin nukkunut viikon aikana ehkä 20 tuntia ja en enää saanut pidettyä silmiä auki. Vieraiden lähdettyä vollotin lopulta väsymystä odottavalle äidille. Todella aikuismaista tämäkin.

Kotona oli loppuillasta aika vaisua. 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä nukutaan vihdoin kunnon yöunet. Sunnuntaina molemmat siivoilevat sovittelevasti lasten harjoituskuskausten lomassa.

Sunnuntai-iltana kämppä on siivottu pintapuolisesti (näissä kuvissa), jos siis ajatellaan yläkertaa. Mies jatkaa sovittelevasti pyykkirumbaa kodinhoitohuoneessa, kun istahdin kirjoittamaan blogia, jonka piti käsitellä aivan muuta kuin tätä asiaa. Mutta.

Joskus se käy mielessä.

Mitä helvetin järkeä raataa niska limassa taloa varten, josta ei ehdi nauttia, jota ei ehdi/jaksa siivota? Koti, jonne, piti mahtua vihdoin kunnolla kaikki vieraat, mutta ensimmäisen tuparivuoden jälkeen ajatus yövieraista on tuntunut uuvuttavalta. Koti, joka näyttää kolme tuntia viikossa siltä, miltä sen oli joskus ajatellut näyttävän.

Meidän etuoikeutettujen hemmoteltujen länsimaisten ihmisten ongelmia, tiedän. Asiat voisivat olla paljon huonomminkin.

Mutta joskus länsimainen kusipääkin voi pyytää vertaistukea.

Miten teillä on ratkaistu kodin siivousjärjestelyt?

Ja onneksi tänään on maanantai. Uusi viikko täynnä mahdollisuuksia, hei! 

Ja kun kaikki alkaa taas alusta.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ

Rakennutimme puolitoista vuotta sitten kaveriperheen kanssa vierekkäin talot, joihin muutimme toissajouluna. Vielä viime kesänä pihatyöt ja molempien yläterassit olivat kesken, joten kesä meni vähän odotellessa. Aivan syksyn korvalla terassit viimein valmistuivat ja naapurimme saivat yläterassin ennätysvauhdissa priimakuntoon. Siinä määrin, että hengasimme enemmän heidän kuin omalla terassilla, jossa oli muutama ikivanha kaluste. 

Tänä vuonna aloimme valmistaa terassia kesään hyvissä ajoin. Katselin jo maaliskuussa sopivia terassikalusteita, jotka kokosimme hyvissä ajoin ennen vappua paikoilleen. Odotin aurinkoa kädet syyhyten, jotta pääsisin somistamaan hieman persoonattoman terassimme.

Pehmokalaa pidemmälle en sisustuksessa päässyt, kiitos luonnonvoimat (lumi, räntä, rakeet), mutta teltta nousi sentään viihdykkeeksi pienimmille.

Yritin siis hakea poikamme joululahjaksi saamalle kalalle roolia terassikalana, sillä se on sisätiloihin hieman suuri, joten minulle sen ilmaantuminen kesän korvalla varastosta sopisi mainiosti.

Voitteko kuvitella, että mieheni ei arvostanut juurikaan näitä pieniä huolella miettimiäni yksityiskohtia?!?

Mökötys johtui siitä, että naapuriterassilla oli jotain, mistä hän ei ollut koko talvena päässyt yli. 

Tuolla noin se pilkistääkin! Nimittäin supertrendikäs KOBE kamado GRANDE -hiiligrilli, jota itse nimitän näin kavereiden kesken munagrilliksi.

Tokihan olin itsekin nauttinut naapurin grillissä loihtimista sapuskoista, mutta kun meillä on entuudestaan jo ihan hyvä grilli. Ei kamado, mutta ihan hyvä. Kävimme saman keskustelun miehen kanssa monta kertaa. Rahareikiä tässä hörskässä riittää nimittäin ilman uusia investointeja. 

Kunnes.

Terassisiivousta tehdessä selvisi, että eräs grillimestari oli jättänyt viime syksynä viimeisen grillauksen jälkeen grillin puhdistamatta. Varmaan vahingossa. Nostin kädet ilmaan. *Kamado tuli meillekin taloon.

Tilasimme Kamadon Grillikauppa.comin kautta. Kahden päivän kuluttua tilauksesta grilli toimitettiin meille kotiovelle. Paketti on sen verran painava, että kannattaa varata liikuttelua varten kaksi kantajaa. Kokoomiseen meni aikaa tunti.

Kun se pyöritettiin paikalle minun oli myönnettävä, että grillin moderni ulkomuoto miellytti meikäläisen silmää. Sitä on saatavana myös vihreänä, mutta meille tuo musta sopi parhaiten.

Asetin grillin hankinnan ehdoksi, että minun ei tarvitse tänä kesänä siihen koskea. 

Niinpä kun perjantaina kaksi kollegaa tuli meille lapsineen yökylään, istahdin vain seuroihin.

Siippa hoiti taas sopimuksen mukaan kolmen päivän vierasrumban grillailut. Ei huono diili minusta. Varsinkin kun välillä oli vähän viileämpääkin.

Miksi sitten kamdolla grillaus onnistuu paremmin kuin peruskallella?

Tarvitsin tähän selvitykseen vähän apua. Kuulema kamadon vuoraus tekee grillistä monipuolisen. Vuoraus tekee mahdolliseksi myös slowcookingin, eli pitkään kypsyttämisen matalalla lämmöllä. Suomeksi siis pidempäänkään kypsytettävän grillattavan pinta ei pala kovin helposti. 

Grillin mukana tuli tarvikepaketti: pizzakivi, hiilihanko, grilliritiläpihdit ja suojahuppu.

Vielä viime viikonloppuna emme ehtineet testata grillin monipuolisuutta. Koska oli vähän haipakkaa, oli helpompi pitää menu suurin piirtein samana. Grillasimme hodareita sekä kanalla tai lampaanlihalla täytettyjä pitaleipiä erilaisilla täytteillä.

Ja kyllä ne kelpasivat.

Vappupäivänä kokosimme grillikanan jämät Ceasar-salaattiin ja hurautimme piknikille. Iltapäivällä siirryimme grillaamaan vuorostaan naapuriin. Heillä kamado oli ollut käytössä koko talven, eli sinälläänkin grilli tuntuu kannattavalta sijoitukselta.

Ja mikäpä siinä oli ollessa, kun saatiin vielä sitä aurinkoakin. Kesää ja uusia grillipilleitä kohti!

Kadehditko sinäkin naapurin grilliä? Testaa se grillikateusmittarilla. 

*grilli saatu blogiyhteistyöhinnalla. Hinnat ja lisää kamadogrilleistä täällä.