1. Yösyöttö kuuluu ehdottomasti elokuviin, joita odotan syksyltä. Luin kesällä kertausmielessä kirjankin, jonka juoni on hykerryttävä: isä, joka jää vastasyntyneen vauvan kanssa Kätilöopiston ovelle, kun vauvan äiti kaasutta kauhuissaan karkuun.  Kirjailija (ja ihana kollegani) Eve Hietamies kertoi aikoinaan, että hän on saanut idean kirjaan vauvan yksinhuoltajaisästä  vauvamuskarissa, jossa paikalla oli ollut beibinsä kanssa vain yksi isä.

Luin kesällä myös sarjan kolmannen (ja ilmeisesti päätösosan) Hammaskeiju, joka ei ehkä ole enää niin hykerryttävä kuin ensimmäinen, mutta koululaisen vanhemmat ilot ja surut siitä kyllä tunnisti. Ja toki uteliaasta ihmisestä oli kiinnostavaa lukea, miten Paavolle ja Antille sekä muulle jengille kävikään.

Elokuvan ensi-ilta 6.10

2.

Supermarsu pelastaa silakat tulee teattereihin alkuvuodesta. Esikoiseni oli mukana yhden päivän elokuvan kuvauksissa ja innostui lukemaan myös tuon jälkeen myös Paula Norosen kirjoittaman kirjan. Siitä ajatus sitten meidän perheessä lähti.

Esikoinen luki Supermarsuja itse, ja samat kirjat kiersivät iltasaduiksi viisivuotiaallemme. Supemarsu-kirjojen päähahmo on Emilia, joka pystyy muuntautumaan Supermarsuksi, kun jossain tarvitaan apua. Elokuvassa Supermarsun pitää pelastaa silakat saastuneesta Itämerestä. Meidän kuvauspäivänä Emilia kaatoi Serenassa sopivasti animaatiosilakoita altaaseen. 

Olemme kesän aikana lukeneet myös kaksi muuta sarjan osaa: Supermarsu ja lasten valtakunta sekä Supermarsu saa kilpailijan. Lastenkirjat ovat minusta usein, nooo hieman tylsiä, mutta Norosen lennokasta mielikuvitusta, joka sekoittuu arjen hauskoihin huomioihin, aikuinenkin jaksaa lukea.

Olen jopa nauranut lukiessani ääneen, jota ei ole varmaan aikaisemmin tapahtunut!

Elokuvan ensi-ilta talvella 2018

3.

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -kirjassa Kattilakosken perhe saa kiinnostavat mökkinaapurit, taiteilijoilta näyttävät Rubensin veljekset. Toinen heistä kertoo säveltävänsä, toinen esittäytyy taidemaalariksi. Heinähattu ja Vilttitossu alkavat tutkia tätä nyt myös valkokankaalla.

Vierailin Heiniksen kuvauksissa kesällä Helsingin Laajasalossa. Kuvauspaikalla oli hauska nähdä taas Aku Hirviniemen ilottelua. Lisäksi elokuvassa näyttelee myös Niina Lahtinen, Joonas Nordman, Janne Kataja sekä lapsinäyttelijät Emily Shipway ja Ella Kangas.

Ainakin tämä Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittama, elokuvamuodon saava kirja kiinnosti meillä iltasatuna. Heiniksen maailma ei ollut ennestään tuttu, joten siihen nähden pikkutyypit pääsivät maailmaan hyvin mukaan.

Elokuvan ensi-ilta 27.11

4. 

Kaikki kaikessa kuulosti alkuun nuortenkirjalta ja siitä syystä se jäi kesän lukulistalla viimeisten joukkoon. Siinä 18-vuotias Maddy ei ole poistunut sitten varhaislapsuuden kotoaan, koska sairastaa vakavaa immuumikatoa. Henkäyskin ulkoilmaa voi koitua hänen kohtalokseen. Hänen lääkäriäitinsä ja hoitajansa saavat nähdä häntä.

Kunnes naapuriin muuttaa Olly perheineen ja romanssin ainekset ovat kasassa. Vaikka tarina oli hieman naiivi ja siinä oli paikoittain epäuskottavia faktoja, niin minut tarina kuitenkin yllätti – loppuratkaisua myöten. Nuortenkirjaksi parjaamani kirja osoittautui lopulta freesiksi kesälukemiseksi.

Kirjan pohjalta tehty elokuva tuli teattereihin viime elokuussa. Nyt Netflix on lupaillut sitä ohjelmistoonsa syksyksi. Arvion elokuvasta voit lukea täältä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että lasten kaverisynttäreille on kutsuttava kaikki. Kaikilla tarkoitan selkeää jakoa; kaikki ryhmän viisivuotiaat, kaikki luokan tytöt jne. Siis niin, että ketään yhtä tai muutamaa yksittäistä ei toistuvasti jätetä kutsumatta.

Kun tyttäreni aloitti koulun, hänen luokalle tuli yli viisikymmentä oppilasta (heillä on kaksi opettajaa). Ymmärtääkseni tämä malli on yleistymässä uuden opetussuunnitelman myötä ja tämä aiheutti uudenlaista päänvaivaa kaikki kutsutaan -mallille.

Onneksi on kimppasynttärit!

Ensimmäisellä luokalla pidimme tyttärelle ja tämän ystävälle yhteiset puistosynttärit, johon kaikki luokan nelisenkymmentä tyttöä mahtuivat hyvin.

Viime vuonna kysyin opettajilta, että onko luokassa joku joka ei ole saanut kutsuja tai ei ole löytänyt kavereita, jos heidät voisi kutsua oman pienryhmän lisäksi (kasvavien ryhmäkokojen aikana tämä on minusta ehkä paras keino kantaa omalta osalta vastuu, että kukaan ei jää ulkopuolelle ryhmässä). Synttäreillä oli lopulta parisenkymmentä tyyppiä.

Nyt kolmannella luokalla päädyimme pitämään taas ystäväni kanssa tytöille yhteiset juhlat. Siunasin ideaa siinä vaiheessa, kun tajusin järjestäväni juhlia keskenäni miehen reissun takia.

Ainoa asia, joka ideassa mietitytti oli se, että viikkoa aikaisemmin olin pitänyt esikoisen kummimummi-synttärit yhdessä tämän pikkusiskon kanssa, joka on myös syntynyt elokuussa. Että tuntuisiko esikoisesta pahalta, jos hän joutuisi taas jakamaan huomion jonkun toisen sankarin kanssa (yhyyy oikea länsimaisen lapsen tragedia)? Mutta kun lapsi sanoi, että asia ei häntä haittaa, niin hän juhli siis molemmat synttärinsä tuplana.

Ja kivaa tuntui olevan näinkin.

Yhteisynttäreiden plussat:

+ Työmäärän (ja vähän kustannusten) puolittuminen. Jaoimme tyttöjen kaverisynttäreillä tehtävät niin, että minä järjestin emoji-temppuradan meidän taloon ja pihaan sekä tein suolaiset tarjottavat. Ystäväni naapurissa leipoi emoji-kakun ja vastasi makeista tarjoiluista. Puolet synttäreistä vietettiin meillä temppuillen ja ruokailu oli naapurissa.  

+ Jaettu ilo on kaksinkertainen. Kaveruksista oli kiva suunnitella juhlia yhdessä. Perjantaina koulun jälkeen he pystyttivät ulos temppuradan ja auttoivat meitä muissa juhliin liittyvissä askareissa.

+ Ainakin meille elokuu on synttärisesongin kiireisintä aikaa. Jostain syystä elokuun tyttöjä on syntynyt omaan ja lasten lähipiiriin liuta. Uskon, että moni sukulainen ja kaverin vanhempi on helpottunut, kun kahdesta juhlasta selviää yhdellä visiitillä.

– Jos lapsi ei saa muuten paljon huomiota, tuntuuko huomion jakaminen "omana päivänä" tylsältä?

– Perheenjäsenten yhteissynttäreillä vieraslista on helpompi tehdä kuin kaverisynttäreillä, jossa ystäväpiiri saattaa olla hyvinkin eri. 

Ymmärrän, että kaikilla ei ole mahdollisuutta järjestää kaverisynttäreitä edes yhteisjuhlina. Muistuttelen näin koulujen ja päiväkotien alettua, että me jotka koemme, että tässä arkirumbassa jää hieman voimavaroja yli, pyrkiä siihen, että ainakaan meidän takia kukaan ryhmän/luokan lapsi ei jää toistuvasti ilman kutsua. Vaikka puolitoista tuntia tuntuu synttäripyörityksessä joskus ikuisuudessa, se on kuitenkin vain puolitoista tuntia – ja monelle pienelle aika tärkeä juttu elämässä. 

Miten teillä on ratkaistu lasten synttärijuhlat? Pidättekö sisaruksille yhteisjuhlia?

Leikkipuistossa pitämistämme synttäreistä lisää täällä.