Minua jäi vähän harmittamaan aikaisemmin tällä viikolla tekemäni yrittäjän päivän postaus; muutama olennainen juttu freelancerina toimimisen hyvistä puolista jäi mainitsematta. Yksi niistä on ehdottomasti työn vaihtelevuus.

Viihdetoimittajana päivät ovat harvoin samanlaisia, mutta onneksi hyvin ennakoitavissa. Teen aina edellisenä perjantaina seuraavan viikon suunnitelman, jonka tsekkaan miehen kanssa läpi perheen kuvioiden kannalta näin sunnuntai-iltana. Yleensä kerran kaksi kuukaudessa käy jotain odottamatonta; tulee tärkeä keikka, josta tulee tieto viime tipassa tai lapsi sairastuu.

Tai joku tyyppi suostuukin pidempään haastatteluun nopealla aikataululla. Noissa tapauksissa sullon töitä seuraaville päiville tai viikonlopulle.

Ja yritän hengittää syvään. 

Kuvasin kuluneelta viikolta kaksi työpäivää, jotka ovat toistensa vastakohtia. Toisena viipotan kemuista seuraavaan ja hölötän puhelimessa. Toisena röhnötän tukka takussa kotona kirjoittamassa koko päivän. Ainoa kontaktini ulkomaailmaan ovat perheen jäsenet, päiväkodin henkilökunta ja sähköposti.

Keskiviikko

6.45 Herään suhteellisen pirteänä. Lapset sairastelivat edellisellä viikolla ja maanantaina minulla oli vuorostaan kaktus kurkussa. Lepäsin tuolloin muutaman tunnin ja jäin heti kärkeen jälkeen laatimastani viikon aikataulusta.

Teen maanantaille kuuluneita hommia heti herättyäni; viimeistelen ja lähetän toimitukseen viikon palstasuunnitelman. Toiseen toimitukseen kuittaan erään haastateltavan suostuvan aukeamaan juttuun. Laitan myös muutamia kysymyksiä tulevien viikkojen tapahtumista ja vieraslistoista. Muistutan yhtä tiedottajaa haastiskyselystä.

7.15 Herätän 9-vuotiaan esikoisen. Kerään kasan edellisenä iltana valmiiksi katsomiani vaatteita ja herätän 5-vuotiaamme pukemaan ja pesemään hampaat. Pienin, 2-vuotiaamme, herää aina hymy huulilla, mutta haluaisi pukea itse. Hitaasti. Väärinpäin. Hengitän syvään.

8.00 Puolisoni ajaa pitkähköä työmatkaa ja kotityöpäivinä huollan lapset aamulla päiväkotiin (ellei ole paniikkitilanne). Nyt hyppäämme kahden pienimmän kanssa kahdeksalta pyörien selkään.

Jätän vartin kuluttua lapset päiväkotiin ja pyrähdän salille tekemään 45 minuutin treenin. Juoksen matolla puoli tuntia ja availen hartiajumia, venyttelen varovasti.

Yritän liikkua kahtena aamuna viikossa. Lisäksi minulla on maanantai-iltaisin voimisteluharjoitukset. Yritän pitää näistä kolmesta liikuntakerrasta kiinni. Joskus viikot ovat niin kiireisiä, että teen korvaavan treenin sunnuntaina lasten harrastusten ja menojen välissä. Nämä ovat viikoittaiset henkireikäni.

9.30 Tsekkaan salilla nopeasti treenin jälkeen puhelimen. Monet tulevat töihin yhdeksältä ja osa on vastannut jo aamuisiin meileihin. Pyöräilen kotiin ja nappaan lähikaupasta salin jälkeen täydennysmaidot sekä itselleni lounassalaatin. Kotona käyn pikasuihkussa, vedän päälle kotikamppeet.

10.00 Pääsen aloittamaan työt. Minulla oli edellisenä aamupäivänä pidemmän jutun haastattelu, jonka ehdin onneksi purkaa heti haastatelun jälkeen. Hahmottelin edellisenä päivänä jutun paloja alustavaan järjestykseen, joten pääsen jatkamaan työstä suhteellisen helposti.

12.30 Syön lounasta ja vastailen sähköposteihin. Katselen kalenteria ja tajuan, että viikon toisen blogipostauksen kanssa tulee kiire. En ehdi tekemään isompaa ajatusta julkaisukelpoiseksi, joten nappaan varuiksi muutaman kuvan. Esikoinen tulee koulusta, patistelen tekemään läksyt ennen välipalan syömistä, jonka tekee kyllä aina itse.

13.00 Jatkan pitkän jutun kirjoittamista. Kirjoitan kyseiseen juttusarjaan ensimmäistä kertaa ja huomaan, että jutun rakenne jää epätasapainoon. Muokkaan kokonaisuutta. 

16.00 Mies soittaa, että ehtii hakemaan lapset. Huokaisen helpotuksesta, sillä juttu on vielä hieman vaiheessa. Kirjoitan viiteen asti, jolloin ovikello soi. Lapsen joukkuekaverin isä tulee hakemaan esikoista harjoituksiin. Siunatut kimppakyytiringit. Alamme toki etsiä hukassa olevaa kisapukua, joka olisi hyvä olla harjoituksissa. Löydän sen kaapin perältä hetken kuluttua oven käymisestä. Ehdin avata koneen, kun muu jengi tuleekin kotiin. 

17.15 Mies lähtee viemään keskimmäistä tyyppiä harjoituksiin, annan kuopukselle välipalaa. Saan jutun viimeistelyä, kun napero katsoo jakson muumeja.

17.45 Saan jutun lähetettyä päällikölle ja työpäivä on paketissa.

18.00-22.00 Illalla leikin kuopuksen kanssa, lämmitän edellisenä päivänä tehtyjä lihapullia harkoista palaaville lapsille. Laitan seuraavan päivän tavaroita lapsille valmiiksi, siistin keittiön. Laitan lahjapussiin lapsen kaverisynttärilahjan. Juhlat ovat seuraavana iltana, enkä ole tuolloin kotona. Muistutan, että kirjoittaa kortin ennen juhliin lähtöä. Teen kauppalistaa perheelle, joka hoitaa viikonlopun ostokset seuraavana iltana.

Kun pienin menee unille ja isot ovat käyneet suihkussa, katsomme koko perhe Susijengin peliä. Makselen samalla kuun laskut, yrityksen ja omat. 

23.00 nukkumaan

Torstai

Herätys 6.45 Ensimmäinen työkeikka on vasta yhdeltä, joten käytän aamuhetken ja katselen lehteen tulevia muotikuvia. Olen ideoinut osion jo edellisellä viikolla, mutta katselen kuvapalvelusta, onko viimeisen viikon aikana tullut parempia kuvia. Sitten herätän esikoisen.

8.00-8.30  Lasten vienti perussäädön jälkeen pyörällä päiväkodille.

8.30-10.00 Muotiosion tekeminen, samalla maileihin vastaaminen ja lähettely. En ole saanut vielä kommentteja pitkästä jutusta, joten aloitan kymmenen aikaan soittelun. Tällä viikolla se tarkoittaa aikaisemmin sovittujen (keväällä) juttujen ajankohdan sopimista nyt syksylle. Yritän myös pehmittää yhtä uutta kansityyppiä lehteen.

10.30-11.00 Olen edelleen kotilookissa, joten meikkaan ja puen vähän siistimmät vaatteet. Laitan tietokoneen ja kännykän lataukseen ja pakkaan päivän aikana tarvittavat tavarat. Tärkeimpänä kuulokkeet (purkua varten) ja laturi (jos en tee töitä wifin läheisyydessä). 

11.10 Saan lääkäriltä vastaukset erääseen juttuun, jota kirjoitan. Editoin juttua hetken. Kun kasaan itselleni paksumpia vaatteita, siistin vähän eteistä, joka on kaaoksessa. Nappaan postilaatikosta myös tänään tulleet Me Naiset ja Meidän Perheen, jotka ehdin lukea junassa.

11.40 Koskaan aikaisemmin en ole tehnyt niin nopeaa keikkavaihdosta kuin tänään. Juna-asemalla huomaan, että eräältä PR-toimistolta on tullut viesti, että tilaisuuteen on tulossa yllättävän paljon tunnettuja henkilöitä ja sieltä saisi hyvän palstasivun. Keikka on samana päivänä kolmelta ja tarkoittaisi sitä, että yhden keikka, jolle siis juuri olen matkalla jäisi pois (samat tyypit ovat tulossa samassa yhteydessä palstalle muutaman viikon kuluttua, joten keikka oli pitkään kysymysmerkkinä). Soitan toimitukseen ja kuvaajalleni Jonnalle, käykö vaihdos. 

Junamatka menee suurimmaksi osaksi nopean vaihdoksen selvittelyssä ja selittelyssä. Puolen tunnin matkan lopussa selaan myös nopeasti lehdet – aina vähän pelko kurkussa. Entä jos johonkin juttuuni on jäänyt jokin virhe? Tämä on omaa, itselleni luomaa pakokauhua, jota ei siis koskaan ole vielä tapahtunut. 

Me Naisiin olen tehnyt viikoittaisen Radalla-palstan ja syyskuun Meidän Perhe -lehteen lukujutun Sanna Saarijärvestä ja hänen telinevoimistelua harrastavasta Fanny-tyttärestä. 

Olen Helsingissä 2,5 tuntia ennen uuden keikan alkua. Minun piti alunperin jäädä Pasilassa ja mennä kuvaajan kyydillä siitä Kalastatorpalle. Olisin mennyt sinne normaalisti omalla autolla, mutta auton turbovaihteessa oli ollut edellisenä päivänä jotain häikkää, enkä uskalla ajaa sillä pidempiä matkoja.

Onni onnettomuudessa, nyt parkkiongelmaa ei ole. Ja kun uusi keikka on keskustassa, olen valmiiksi pelipaikoilla illan keikkaa varten. 

Lounasongelma kuitenkin on. Nimittäin yksi lempilounaspaikoistani on aivan täynnä, enkä mahtuisi heilumaan siellä koneen kanssa. Parkkeeraan läheisimpään ravintolaan, jossa tilaan salaatin ja keiton. Kahdella ruokalajilla voin istuakin tässä wifillisessä ravintolassa koko väliajan. 

12.30 -14.40 Töitä lounasravintolassa. Olen saanut päälliköiltä muutostoiveet pitkään juttuun, korjaan mitä pystyn ja laitan haastateltavalle soittopyynnön loppuja varten. En saa häntä kiinni ja aavistelen, että illasta tulee pitkä. Periaatteessa jutun olisi hyvä olla toimutuksessa perjantaina ja minulla on illalla lisäksi purettavana vielä kahden keikan matskut. 

Teen tässä välissä kuitenkin lääkärijutun loppuun ja lähetän tiedoksi haastateltavalle. 

14.45 Käyn nappaamassa tyttären kahdelle joukkuekaverille synttärilahjat seuraavaa viikkoa varten.

15.00-17.00 Menemme kuvaaja-Jonnan kanssa päivän ensimmäiseen tilaisuuteen Mildh Press Showroomiin. Siellä fiilistellään jo joulua! Joulu ei tule kuitenkaan ihan silmille, vaan esillä on jotain juhlakauden uutuuksia. Teemme paikalla haastatteluja. On aika luksusta, kun aikaa jää tällä kertaa vähän ihan kaiken ihmettelyllekin ja syömiselle. 

Kuvaajalla on välissä toinen keikka. Käyn lähtiessä vaihtamassa vähän siistimmän paidan Janina Fryn muotinäytöstä varten. Istun hetken rappukäytävässä pitämässä sadetta. Puran keikalta tulleen nettijutun raakaversioksi koneelle ja lähetän kuvaajalle tiedon nettijutun kuvaa varten. 

17.50 Saavun Janina Fryn 10-vuotismuotinäytökseen, joka pidetään Ravintola Teatterissa. Illan emäntä onkin vastassa aulassa ja pääsemme heti tekemään haastatteluja koko tiimistä. Käteeni ojennetaan kuohuvaa, jolla toki kippistän kohteliaasti illan tähden kanssa, mutta jätän skumpan tälläkin kertaa juomatta. Teen näin keskimäärin työtilaisuuksissa aina. A) Sen jälkeen alkaa väsyttää B) En erityisesti tykkää edes kuohuvasta C) Pidän mielelläni työn ja bilettämisen erillään.

Jään kuitenkin toimittaja-ystäväni kanssa katsomaan näytöksen, sillä se ei kestä kauan. Lisäksi moni Janinan malli-ystävä (Vanessa Kurri, Suvi Tiilikainen) kertoivat, että he eivät ole vuosiin toimineet muotinäytösmalleina. 

20.00 Takaisin juna-asemalla. Olen vetänyt päivän tolppakoroilla ja päkiät ovat hellänä. Viimeisillä akuillani soitan puolisolle, jaksaisiko hän lasten kanssa tulla hakemaan minua kotiasemalla junalta. Onneksi jaksavat

21.00-23.30  Ehdin sanomaan lapsille hyvät yöt ennen kuin alan purkaa illan keikkamatskuja. Yhdentoista aikaan alkaa väsyttää ja korkkaan energiajuoman ja paahdan popcorneja. Epäterveellistä, mutta suon nämä paheet itselleni, kun aivot eivät illalla enää toimi. 

Muuten voisin viimeistellä jutut aamulla, mutta minun on jätettävä aamuun aikaan pitkän jutun teolle, sillä saan ne täydennykset toivottavasti aamusta. Ja sitten pitää lähteäkin viikon viimeiselle työkeikalle, jonka purussa menee viiteen.

00.15 Nukahdan meikit päässä sohvalle, josta herään kahden aikaan. Pesen meikit, vaihdan vaatteet ja jatkan unia omassa sängyssä.

Missäs välissä mää päivitän viikon toisen blogipostauksen? 

Onneksi on viikonloput. 

Tsemppiä kaikille uuteen viikkoon!

Hyvää yrittäjän päivää!

Vastailen sen kunniaksi muutamaan lajiin liittyvään yleisempään kysymykseen ja esittelen kotitoimistoni, jossa vietän noin puolet työviikostani. 

Muina päivinä konttorini on koko Helsinki; kahvilat, lounasravintolat, joskus palaverien jälkeen lehtitalotkin. Kiireisimpinä viikkoina kaivan läppärin esiin hätatapauksessa junassa tai autossa (en siis liikkuvassa). Saatan jäädä työkeikan jälkeen hengaamaan pelipaikalle, varsinkin jos mestoilla on toimiva wifi!

Eikö tunnu ikinä yksinäiseltä?

Todella todella harvoin. Palstatyöni on yltiösosiaalista ja niihin liittyviä keikkoja on joka viikko keskimäärin kolme. Jos kalenterissa on tilaa, pyrin sopimaan kerran viikossa lounastreffit ystävän tai kollegan kanssa. Lisäksi keskimäärin joka toinen viikko vietän päivän jonkun haastateltavan ja kuvaustiimin kanssa. Itse asiassa nautin suunnattomasti niistä päivistä, kun saan kirjoittaa rauhassa keskenäni kotona. Kaipaan muutenkin ruuhkavuosina välillä omaa tilaa, onneksi sitä on edes työaikana.

Viime vuosina on puhuttu paljon pakkoyrittäjyydestä, mutta itse koen tämän olleen oma valintani. Niin paljon kuin tykkään hengailla toimituksissa ja nähdä kollegoita, niin jotenkin tuntuu, että niissä työpäivistä ison osan työajasta vie kaikki sosiaalinen kanssakäyminen. Keskimäärin saan paljon enemmän aikaiseksi kotona.

Miten yrittäjyyden ja pienten lasten vanhemmuuden pystyy yhdistämään?

Yrittäjyys tuo ja ei tuo joustoa. Jos lapsi sairastuu ja minulla sattuu olemaan kotikirjotuspäivä, minun on helpompi siirtää työt iltaan. Tai sammutan päiväunien aikaan pahimmat tulipalot. Toisaalta, jos on tärkeä ja kiireellisempi juttu, niin silloin on pakko säätää joku lapsenvahtikuvio, jos mies on työmatkalla.

Koen kuitenkin, että minulla on enemmän voimavaroja arjen pyörittämiseen, kun energiaa työmatkoihin tai laittautumiseen ei mene joka päivä. Olen se vanhempi, joka saattaa toisinaan noutaa lapset päiväkodista tukka takussa ja verkkareissa, vaikka olisi painanut hommia koko päivän. 

Miten päädyin itseni työllistäjäksi?

Osittain sattumalta. Olen ohjannut 12-vuotiaasta asti erilaisia jumppia. Jatkoin touhua muutettuani opiskelemaan. Niiden kautta tulivat erilaiset keikat promoottorina ja tanssijana. Kiireisimpänä syksynä vein kopion freelancer-verokortistani 12 eri asiakkaalle.

Muutamana kesänä työskentelin myös osa-aikaisessa työsuhteessa, jossa sain tuntumaa, millaista on työskennellä vakituisessa työsuhteessa. Kun tulin raskaaksi viimeisin määräaikainen työsuhde oli loppumassa, jatkoin töitä heille freelancerina. Myöhemmin muutin toimintamuotoni toiminimeksi ja jäin sitä kautta media-alalle.

Mikä itsensä työllistämisessä parassa?

VAPAUS! Pystyn aika pitkälle olemaan oman kalenterini rouva. Tietysti minulla on paljon muiden aikatauluihin sidottuja menoja ja tilaisuuksia, mutta nautin siitä, että pystyn organisoimaan asioita myös paljon itse.

Koen myös, että pysyn kunnianhimoisena ja motivoituneena. Usein minua ei harmita, että työn ja vapaa-ajan ero on hämärtynyt. Pystyn kuitenkin pitämään usein yhden kokonaisen päivän vapaata.

Mikä ärsyttää?

Ihan joskus ärsyttää, kun vakituiset kollegat kuvittelevat, että keikat napsahtelevat itsestään friikuille. Todellisuudessa pitää tehdä älytön työ, että pääsee edes sellaiseen asemaan, että joku suostuu kuuntelemaan juttuehdotuksiasi, saati sitten niitä ostamaan tai joskus niitä ehdottelemaan. Tietenkin homma on kymmenessä vuodessa helpottunut, kun olen saanut luotua verkostot ja molemminpuolinen luottamus on syntynyt. Mutta edelleen itsensä työllistäjä tekee joka viikko paljon työtunteja, jotka eivät johda mihinkään konkreettiseen. Jos olisin vakityössä, voisin taivutella haastateltavia palkallisella työajalla. Nyt teen sitä omaan laskuuni. On hyvä muistaa,  että yrittäjä maksaa tuosta monen kadehtimasta vapaudesta kalliin hinnan.

Epävarmuus on yksi niitä asioita, joita täytyy oppia sietämään. Mitä pidempään olen työllistänyt itseni, sitä loogisemmalta tämä tuntuu. Saan palkkion siitä mitä olen myynyt ja tehnyt. Jos saan lapsen, maksan äitiyslomarahani itse. Jos olen sairaana, yritän säätää niin, että saan hommat hoidettua. Palkkasuhteessa olevien ansiosidonnaiset, lääkäripalvelut, tuetut opintovapaat kuulostavat yrittäjän korvaan utopistisilta, ehkä näin vuosien yrittäjyyden jälkeen jopa hieman liioitelluilta.

Mitä itsensä työllistäjän kannattaa ottaa huomioon?

Ainakin yrittäjäeläkemaksun suuruus, joiden perusteella määräytyy sairauspäivähäraha, eläkkeet jne. Maksuluokat ovat usein vain kohtuuttoman isoja siihen nähden, paljonko yrittäjälle lopulta jää eläkettä käteen. Hyvän esimerkin tästä luin juuri täältä. Systeemi toimii ymmärtääkseni niin, että maksamme todellisuudessa nyt eläkkeellä olevien eläkkeitä, emme omiamme!

Itse en maksa täyttä YEL:liä, vaan yritän kehittää muita sijoitustapoja eläkkeen turvaamiseksi. Myös vakuutukset kannattaa tsekata kuntoon ennen kuin aloittaa yritystoiminnan.

Mutta.

Itse koen olevani kevytyrittäjä verrattuna niihin yrittäjiin, jotka palkkaavat ja työllistävät muita. Ja näin yrittäjän päivänä on hyvä muistaa myös niitä, jotka toteuttavat yritteliästä asennetta työelämässä. Olen välilä nimittäin miettinytl, että pysyisinkö näin motivoituneena, jos olisin palkkatyössä. On ollut hienoa nähdä ja työskennellä tyyppien kanssa,  jotka siihen ovat pystyneet.

Mahtavaa yrittäjän päivää kaikille yritteliäille! Tätäkin muistutusta tarvitaan joskus!