Hae
Gaalanainen

Testissä kaksi piirasreseptiä Vappu Pimiän leivontakirjasta

Tämä joulunalusaika on aikamoista hulinaa. Syksy on ollut kiireinen, niin jotenkin tuntuu, että kaikkia olisi hyvä nähdä ennen joulua deadlinien ja lasten joulujuhlien välissä.

No se on tietysti mahdottomuus, jos isompiin hippajärjestelyihin ei ole energiaa. Olenkin ottanut tavaksi, että ilmoitan jouluviikolla muutamia iltoja, jolloin meille saa tulla piipahtamaan.

Kirjoitinkin aikaisemmin, kun meillä kävi jo muutama viikko sitten serkkuja lapsineen ja ruokailun jälkeen menimme katsomaan esikoisen voimistelunäytöksen.

Viime perjantaina vietimme naapuriporukalla pikkujouluja. Tiistaina ja tänään meillä on poikeunnut  tästä lähempää lasten kummeja sekä mummi, joka on täällä koko viikon.

En ole mikään leipoja, mutta ajattelin, jos kokeilisin pikkujouluihin ja viikon kahvitteluun muutamaa ohjetta syksyllä julkaistusta Vappu Pimiän leivontakirjasta. Vappu rohkaisi, että kirjan ohjeet ovat helppoja, sillä mikään pipertäjä hän ei ole leipurina itsekään.

Valitsin kirjasta lapsuuden suosikkiklassikon kinkkupiiraan, joka oli kirjassa kinkku-purjopiiras. Kasvissyöjille vaihtoehdoksi otimme myös punajuuripiiraan. Piiraita on nimittäin helppo tarjoilla salaatin kera eri aikaan poikkeaville vieraille.

Ensimmäiset piiraat onnistuivatkin hienosti, koska lopulta aikataulusyistä mies teki ne 😀

 

                                           

 

Tänään tein uudet kipaleet molempia, sillä viikonlopun kemuista kolmesta piirakasta jäi pakkaseen vain puolikas.

Koska en ole kovin kokenut leipuri, varasin projektiin kaksi tuntia aikaa. Hippusen vähäisempikin olisi riittänyt. Lähinnä punajuurien kanssa pelaamiseen meni aikaa.

Punajuuripiiraaseen tarvitset:

1 pkt ruispiirakkataikinaa (pakaste)

4 keskikokoista punajuurta

2 sipulia

1-2 valkosipulinkynttä

loraus öljyä

1 tl suolaa

mustapippuria

1 pss (150g) sinihomejuustomurua

2 kananmunaa

2,5 dl ruokakermaa

Ohje

Laita uuni lämpeämään 200 asteeseen. Anna taikinan sulaa pakkauksen ohjeiden mukaan. Kuori ja raasta punajuuret. Silppua tai raasta kuoritut valkosipulit ja sipuli. Kuullota punajuuri ja sipuli tilkassa öljyä, niin että nesteet haihtuvat, mausta suolalla ja pippurilla. Painele sulanut taikina leivinpaperilla vuorattuun pyöreään piirasvuokaan. Levitä punajuuriseos pohjan päälle. Ripottele pinnalle homejuustomurua. Vatkaa munat ja kerma kevyesti keskenään ja kaada piirakan päälle. Paina uunissa keskitasolla 30-40 minuuttia.

Kuten aikaisemmin totesin, niin jotenkin tuntuu luonnolliselta suosia punajuurta jouluna. Ja piiras maistui muillekin kuin kasvissyöjille.

Vaikka Vappu painotti kirjajulkkareissa, että kirja ei ole mikään kevytkokkaajan reseptikirja, niin minusta näiden ohjeet eivät aivan överiepäterveellisiltäkään kuulostaneet. Tokihan kermaa on molemmissa piiraissa suhteellisen runsaasti, mutta pohjissa on myös kauraa ja ruista. Kinkkupiiras oli minulle aikaisempaa kevyempi, koska siinä oli mukana myös purjoa.

Kinkku-purjopiiraaseen tarvitset

pohja

2dl kaurahiutaleita

2 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

2 kananmunaa

2 dl vettä

0,5 dl öljyä

Täyte:

1 keskikokoinen purjo

öljyä

3 kananmunaa

3 dl ruokakermaa

200 grammaa suikaloitua kinkkua

1 dl juustoraastetta

Ohje

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon munat, vesi, öljy ja sekoita nopeasti  tasaiseksi taikinaksi. Kaada kevyesti öljyttyyn tai leivinpaperilla vuorattuun pyöreään piirasvuokaan. Laita vuoka tässä vaiheessa halutessasi noin 5-7 minuutiksi uuniin, jotta pohja esikypsyy. Valmista täyte.

Huuhtele ja silppua purjo ja kuullota se kevyesti pannulla tilkassa öljyä. Vatkaa kananmunien rakenne rikki kulhossa ja lisää neste sekä mausteet. Levitä piiraspohjan päälle suikaloitu kinkku, kuullota purjot ja ripottele pinnalle juustoraaste. Kaada munaseos koko komeuden päälle ja paista piirasta uunin keskitasolla noin 20-30 minuuttia.

                                             

                                              

Hyvää tuli tästäkin, vaikka itse sanonkin.

Ajattelin, että jos loppuviikosta ehdin, teen näitä vielä muutaman jouluaaton brunssipöytään. Nämä on just sellaista ruokaa, joista on kiva napostella jämiä vielä yömyöhään monopolin pelaamisen ja glögin hörppimisen ohessa.

Täällä ollaan supervalmiina aloittamaan pyhien putki, mites siellä?

lue myös: Arkiruokaresepti Vappu Pimiältä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *