Haastattelin syksyn alussa Meidän perhe -lehteen laulaja-näyttelijä Konsta Hietasta ja hänen Aami-vaimoaan. Kiinnostuin Konstan tarinasta viime talvena, kun tapasin hänet piiiiitkästä aikaa Salatut elämät -sarjan mediapäivässä.

Tiesin, että hän oli Tenavatähti-uran jälkeen menestynyt jalkapalloilijana. Mutta en tiennyt, että hän on alkanut panostaa täysillä muusikon hommiin. Enkä todellakaan tiennyt, että hänellä on viisi lasta.

Olen itse saanut esikoiseni, kun olin juuri täyttänyt 25. Minua on ehkä siitä syystä aina kiinnostanut elämänvalinnat, joissa tavoitellaan suhteellisen nuorena isoja unelmia samalla kun perhe on kasvanut.  Siksi ehdotin isompaa juttua, sillä usein aihe joka kiinnostaa itseä, kiinnostaa myös muita.

Olinkin lopulta monella tapaa vaikuttunut Hietasten pariskunnasta. Konstaa kolme vuotta nuorempi Aami on aina halunnut äidiksi ja lopulta pari saikin esikoisen, kun he olivat 20- ja 23-vuotiaita. Molemmat olivat sitoutuneita perheeseen ja Aami on halunnut omasta halusta olla kotiäitinä

Nyt lapsia on viisi ja Hietasilla on lapsille selkeät säännöt. Digilaitteet on pienemmiltä kielletty, samoin televisiota he katsovat ehkä kerran viikossa. Lapsista on kasvanut monella tapaa taitavia ja ulospäinsuuntautuneita. Kuulemma 10- ja 12-vuotiaat pojat rakensivat viime kesänä perheen omakotitaloon terassin ja yhden huoneen. Lapset myös soittavat ja musisoivat alakerran bänditilassa, pelaavat lautapelejä, rakentavat legoja, piirtävät ja lukevat.

Vaikka meilläkin on lapsilla ruutuajat, eikä Playstationilla pelata kuin Fifaa ja Änäriä sekä lapset harrastavat paljon,  tunnen silti aika ajoin huonoa omatuntoa viikonloppuaamujen katselumaratoneista. Meillä nimittäin piirretyt ja sittemmin padit ovat aina kuuluneet viikonloppuaamuihin.

Alkujaan siksi, että itse pystyi vielä torkkumaan sohvalla univelkoja, kun lapset oli pieniä. Tapa on jäänyt, vaikka lapset ovat kasvaneet. Usein toinen vanhemmista lähteekin viikonloppuaamuisin jonkun lapsen kanssa kisoihin tai turnaukseen, joten kotiin jäävälle piirretyt ja älylaitteet tarjoavat hengähdyshetken.

En olen nähnyt tässä mitään pahaa, mutta Hietasia haastateltua aloin mietti, että voisiko toimintamallia muuttaa? Olen ollut aika ajoin huolestunut siitä, miten paljon netflixit ja padit vievät luonnollista mielikuvitusta? Kun aivot ovat koko ajan viihdytettynä.

Itsekin tiedän, että luovuus tarvitsee toimiakseen tilaa ja rauhaa. Mihin väliin sitä mahtuu nykylapsilla – saati nuorilla?

Syysloman ensimmäinen sunnuntai, joka yhtäkkiä muuttui lähes kokonaan aikatauluista vapaaksi, sanoin ensimmäisenä heränneelle keskimmäiselle, että entä jos tänä aamuna luet hetken sitä kirjaa? Hänellä on koulussa kirjatavoite ja olen ollut yleisesti huolissani lasten liian vähäisestä lukemisesta. Yllättäen poika suostui lähes mukisematta aloittamaan uuden Lätkä-Lauri kirjan (WSOY) ja pian perään herännyt pikkusisko otti mallia veljestä ja oman kirjan.

Esikoinen jatkoi edellisellä viikolla työkeikalta tuomaani kirjaa. Kodin täytti erikoinen rauha. Viisivuotias kyllästyi lukuhommiin ensimmäisenä ja sujahti omaan huoneeseen. Kun menin hakemaan häntä aamupalalle, hänellä oli käynnissä kampaamoleikki. Hän oli laittanut vanhan puklurättinsä nukelle suojaksi ja suihki selvityssuihketta nutturaan, jonka oli nukelle tehnyt.

Mietin epäuskoisena, että näinkö helposti lapset olisivat kaikki nämä viikonloppuaamut ohjemoituneet ilman piirrettyjä ja padeja. Voisiko tällaisen ottaa tavaksi – vaikka edes toisena viikonlopun aamuista?

Syysloma alkaa nyt olla lopuillaan. Miehen piti olla toisella puolella maailmaa työmatkalla, joten olin jo kuukausi sitten tehnyt syyslomalogistiikkasuunnitelman, koska Jussi Gaala ja toiseksi, koska kirjoitan kirjaa, jolla on deadline. No mies ei lähtenytkään Ecuadoriin, mutta pidin kiinni mummola-kortista, sillä todennököisesti lapset ehtivät nähdä isovanhempiaan vasta jouluna. Ja sain hommia tehtyä.

Lasten kanssa loma-aika jäi ehkä nyt vähän suorittamiseksi, sillä se on myös usein ainoa mahdollisuus pikkuserkkujen yökyläikyyn, joka oli sovittu alkuviikkoon. Kävimme sitä ennen Rushissa tramppapuistossa, joka oli yksi lasten syysloman suosikkikohde. Edellinen viikonloppu meni lasten harrastusten merkeissä. Kuskasin muun muassa tytöt kisaamaan Jyväskylään, jossa ehdin itse käydä kaupungilla ja nähdä ystävää. Se oli mun oma syysloma. Vähän jäi harmittamaan, että jouduin ulkoistamaan poniratsastuksen (jonka olin luvannut kuopukselle) isovanhemmille. Oli lohdullista katsoa viisivuotiaan onnea ponin selässä edes videon välityksellä. Ensimmäisiä kertoja on kuitenkin aina vain kerran.

Mutta sitä(kin) tämä on tämä uraäitiys epätäydellisyyden sietämistä ja tasapainoilua.

Nyt jatkan eilen illalla aloitettua siivousta (todellista lauantai-illan huumaa) ja yritän saada työhommat käsistä ennen kuin lapset tulevat kotiin. Ehkä päivällisen jälkeen saataisiin yksi pelailu- ja lukuhetki ennen kun katsotaan ja kannustetaan Konstaa Tähdet tähdet -ohjelman finaalissa. Suvi Teräsniska kuuluu mun suosikki-ihmisiin bisneksessä, mutta monella tapaa Konsta tarvitsee tätä voittoa enemmän, sillä hänellä ei ole takana ison levy-yhtiön tukea –  ainakaan vielä. Mutta aika ihana, että molemmat ohjelman finalistit ovat uskaltaneet tehdä lapsensa nuorina ja seurata samalla omaa unelmaansa työelämässä. Se inspiroi meitä muitakin – kaikki on kuulkaa mahdollista, paitsi telinevoimisteluammattilaisuus 37-vuotiaana.

Mahtavaa sunnuntaita kaikille!

PSST: Jos Konstan perhe-elämä kiinnostaa, kannattaa ottaa myös seurantaan Aamin pitämä Tohinatalo-blogi.

lue myös:

Kauhisteltu ja kiitelty Logged in -dokumentti vahvisti epäilyksiä – meille ei ikinä hankita Fortnite-peliä

kuvat Tiia Ahjotuli

Terveisiä Jussi Gaalasta Kaapelitehtaalta, josta palasin hetki sitten.

Oikeastaan havahduin vasta tänään tutkailemaan ehdokaslistoja tarkemmin, sillä olin aivan varman, että gaala tullaan vielä perumaan. Ei siksi, etteikö sitä osattaisi järjestää turvallisesti, vaan siksi, että sen järjestämistä arvosteltiin monin sanakääntein ja klikkiotsikoin. Koska mikäpä muukaan kuin korona.

Onneksi gaala kuitenkin järjestettiin.

Kierrän käytännössä työkseni tapahtumia ja olen syksyn aikana nähnyt, millainen uusi normaali viihdebisnekseen on muotoutunut. Toimittajilla on ollut maskipakko, sisääntulot ovat olleet porrastettuja ja jutustelu on tapahtunut pienemmissä ryhmissä.

Ja mikä tärkeintä; yhtäkään tartuntaketjua ei ole lähtenyt liikkeelle yhdestäkään ensi-illasta, lanseerauksesta tai keikan tapaiselta, jossa olen syksyn aikana ollut. Kiitos kaikki tiedottajat, poikkeustilajärjestäjät ja muun muassa Domakers Finland, jotka ovat olleet valmiita innovatiivisiin ja turvallisiin ratkaisuihin.

Mittavia olivat tänään myös järjestelyt Jussi Gaalassa, jonne sain etukäteen monen sivun mittaisen ohjeistuksen työskentelykäytännöistä.

Jussi Gaalan sisääntulossa ei ollut ruuhkaa.

Meidän mediaryhmällä oli oma sisääntulo ja narikka. Mediaa oli paikalla normaalia vähemmän. Vieraita oli alle puolet, noin 700 sijaan 300. Haastattelut piti varata etukäteen (yleensä niitä tehdään vaan liukuhihnalta sitä mukaa kun vieraita tulee sisään). Ohjeissa jopa luki, että kuvaaja ei saa liikkua omalta paikalta punaisella matolta. Meille toimittajille oli varattu omat slotit (jotka nimesimme karsinoiksi). Pöytäseurueet saapuivat porrastetusti, joten kohtaamiset oli tältäkin osin minimoitu.

Starat saapuivat punaiselle matolle yksitellen. Kuvassa Minka Kuustonen.

Pisteet niille, jotka näitä logistiikkaratkaisuja ovat kehitelleet. Samalla he – sekä gaalan, että muiden tapahtumien järjestäjät – ovat osoittaneet, että vaikka korona on varmasti täällä vielä pitkään, niin huolellisella suunnittelulla tapahtumia voi yhä järjestää turvallisesti.

Monet otsikot ja arvostelijat penäävät, että onko tapahtumia tai mitään ylimääräistä tällaisena aikana tarpeen järjestää?

Kysymys on minusta aina tapauskohtaisesti aiheellinen, mutta olisi tärkeää myös lyttäämisen sijaan kuunnella järjestäjän erittelemiä, joilla turvalliseen tapahtumaan pyritään.

Minusta vastuu on myös ihmisellä itsellään. Jos liikkuu kotoa ruokakauppaan, kirjastoon, teatteriin tai sitten konserttiin täysin terveenä, maskia käyttäen ja käsihygieniaa sekä turvavälejä noudattaen, niin riskit säilyvät myös pieninä.

Se, että vuorotellen otetaan silmätikku; artisti, teatteriesitys tai sitten tapahtuma, jonka järjestäminen lytätään ennalta, tuntuu kohtuuttomalta. Kenelläkään ei ole tässä tilanteessa varaa uhrata kenenkään terveyttä, eikä kenelläkään ole siihen varmasti mitään halua.

Jussi Gaalan lehdistökarsinoissa; jos on tahtoa, löytyy myös keinot!

Tämä vuosi on opettanut ja pakottanut monia aloja luovimaan sekä kehittämään uusia ja turvallisempia tapoja työskennellä ja elää tätä elämää. Minusta tapahtuma-alalla on yhtäläinen oikeus kehitellä ja elää näiden ratkaisujen kanssa siinä missä muidenkin alojen.

Onnea kaikki Jussi-voittajat! Poikkeusjuhlat eivät vie onneksi pois palkinnon arvoa.

kuvat Jonna Öhrnberg