Äitini on tehnyt sairaanhoitajana kolmivuorotyötä niin kauan kun muistan. Ensin perushoitajana parikymmentä vuotta. Kun kirjoitin ylioppilaaksi kaksikymmentä (!) vuotta sitten, hän opiskeli sairaanhoitajaksi.

Käytännössä lapsena tai nuorenakaan en äidin vuorotyötä ajatellut. Se, että äiti lähti joskus yövuoroon tai oli koulusta tullessa kotona, oli minulle yhtä normaalia, kun lapselle tapana on normaalia pitää sitä kasvuympäristöä, jossa kasvaa (monet näyttelijöiden lapset ovat kertoneet luulleensa, että kaikki vanhemmat ovat televisiossa, monet NHL-kiekkoilijoiden lapset taas, että kaikkien isät lähtevät iltaisin peliin jne.)

Oikeastaan vasta nyt aikuisena olen miettinyt, että aikamoinen säätö äidillä ja isällä on ollut, sillä isäni teki aika paljon työmatkoja. Mutta silti en ole kertaakaan ennen tätä oikeastaan edes antanut koko kuviolle ajatustakaan. Pidin itsestäänselvyytenä, että paikalla oli jompikumpi vanhempi, kun piti päästä sitten harjoituksiin tai kun menin nukkumaan. Mutta säätöä tämä ”itsestäänselvyys” on varmasti vaatinut.

Miten vuorotyöläisten perheessä ylipäänsä järjestetään perheiden yhteinen aika? Meillä sitä oli pääasiassa jouluna, jolloin osasto, jolla äiti työskenteli, suljettiin ja kesälomalla. Nykyään osasto on taas auki, ja äiti on joka toisen joulun töissä.

Koska olen työskennellyt koko ikäni yrittäjänä, en ota nyt kantaa hoitoalan palkkaukseen, koska en tiedä tarpeeksi, miten tällaisessa työssä tuottavuutta voi ylipäänsä mitata ja kuuluuko sitä edes. Sen sijaan haluaisin nostaa esille vieläkin arvokkaampaa, oikeastaan arvokkainta mitä meillä kaikilla on, nimittäin aika.

Työaika-autonomia

 Äitini, joka on viime vuosiin asti, tehnyt hoitotyötä mielellään ja lähes koko elämänsä ilman sairauslomia, on joka käänteessä jaksanut muistuttaa, että heillä on yksi todella hyvä asia omalla työpaikallaan Ylä-Savossa. Nimittäin työaika-autonomia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jokainen hoitaja suunnittelee järjestelmään omat työvuoronsa. Järjestelmässä on tietenkin tietyt reunaehdot, kuten se, että hoitajat ottavat huomioon potilasturvallisuuden ja riittävän miehityksen. Esimies hyväksyi suunnitelmat ja tuplatsekkasi osaston toimivuuden. Hänellä meni siihen työaikaa muutama tunti.

Ennen kaikkea tämä on ollut optimaalista jokaisen hoitajan jaksamisen kannalta – asian, jota nytkin hoitoalan lakon ollessa päällä, joka suunnassa nostetaan esille. Hoitajien jaksaminen. Esimerkiksi ohjelman avulla saattoi välttää sen, ettei tarvitse tehdä liian monta ilta- ja aamuvuoroa peräkkäin. Iltavuoro loppuu 21.30 ja aamuvuoro alkaa 7.00. Äidilläni, joka täytti viime vuonna kuusikymmentä, alkoi yövuorojen aikana tulla sydämen rytmihäiriöitä, joten hän pystyi työaika-autonomian avulla vähentämään niitä; varsinkin, kun monet nuoret tekivät niitä mielellään.

Voin kuvitella, miten tämä työaika-autonomia on helpottanut niitä, joilla on pienet lapset. Sen avulla myös äitini pystyi matkustamaan useammin tänne etelään katsomaan lapsenlapsiaan.

Järjetön päätös

 Viime vuosina äiti on alkanut puhumaan enemmän hoitotyön kuormittavuudesta. Siitä, miten hoitajia ei ole riittävästi ja kaikesta on tullut hektisempää, koska tehokkuus ja säästöt. Siitä, miten kaikki vapaapäivät menevät vain työstä palautumiseen.

Silti vuodesta toiseen äitini ja tämän työkaverit jaksoivat kehityskeskustelussa nostaa yhtä hyvää asiaa; työaika-autonomiaa. Että älkää sitä vain poistako. Se saa meidät jaksamaan vähän paremmin.

 Mutta mitä teki Ylä-Savon Sote? Viime keväänä se ilmoitti vievänsä hoitajilta tämän viimeisenkin jaksamisen rippeen, osti kalliin järjestelmän, jota ei ole edes suunniteltu vuorotöiden suunnitteluun. Poisti kokonaan työaika-autonomian. Päätöstä perusteltiin sillä, että esimiehellä jää aikaa muille töille ja että hoitajia voidaan liikuttaa eri osastoiden välillä sujuvammin.

Kun aikaisemmin hoitohenkilökunta tiesi työvuorot kuukausia aikaisemmin, nyt he saavat ne kahta viikkoa aikaisemmin. Esimerkiksi äiti ei tiennyt viime viikon lopussa, olisiko pääsiäisenä töissä. Ja jos ja kun olisi, niin miten.

Muutos on lisännyt ennestään raskaan työn kuormittavuutta. Äitini on käynyt meillä täällä etelässä kerran, kun työaika-autonomiasta luovuttiin. Listaan saa nykyisin esittää kolme toivetta. Eli käytönnössä jos hän haluaisi kaksi päivää vapaaksi ja niitä edeltävän päivän aamuvuoroksi, hänellä menisi siinä koko kolmen viikon listan kaikki toiveet. Missä välissä hän palautuisi? Miten hoitajat, joilla on lapsia, saavat lasten harrastuskuskaukset, hammaslääkärikäynnit tai kevätjuhlat järjestymään?

Karut seuraukset

Arvatenkin autonomiasta luopuminen on saanut hoitajia irtisanoutumaan. Äitini on huomannut, että nuorempi sukupolvi ei suostu enää siihen, että työ määrittää koko elämää. Tällaiset Ylä-Savon Soten piittaamattomat vedot ovat viimeisiä kuoliniskuja koko hoitoalalle. Kaiken lisäksi esimiehellä menee vuorotyölistojen kanssa enemmän aikaa kun aikaisemmin.

Ei voi kun ihmetellä, kuka näitä päätöksiä röyhkeästi ja ilman minkäänlaista pidemmän tähtäimen ajatusta tekee. Äitini jää eläkkeelle kesällä 2026, ellei joudu ennen sitä aloittamaan elämänsä ensimmäistä pitkää sairauslomaa näiden järjettömien päätösten takia.

lue myös työelämästä:

Oodi seurapiiritoimittajille

Kukapa olisi uskonut vielä vuosi sitten, että lähtisin viettämään tyttöjen viikonloppua Mikkeliin. Ei sillä, että minulla olisi mitään Mikkeliä vastaan, mutta en kerrassaan tunne ketään Mikkelistä, enkä ole siellä satunnaisia Iisalmen reissujen huoltoasemavälipysähdyksiä lukuun ottamatta käynyt. Eli ainakin lähtökohtaisesti ajatus olisi tuntunut kaukaiselta.

Tällä hetkellä tuolla eteläsavolaisessa kaupungissa on yksi nähtävyys ylitse muiden; Mikkelin oma jääkiekkojoukkue Jukurit. Tuo kiekkoliigan jumbojoukkueeksi pitkään tuomittu joukkue on ollut 2021-2022 liigakauden sensaatio – ja menossa ensimmäistä kertaa seuran historiassa playoffseihin. Jukurit taistelee tänä iltana jopa runkosarjan voitosta.

Minullakin on ollut perheenkin kanssa suunnitelmissa koko kiekkokausi mennä katsomaan kaupunkiin peliä ja Jukurit-huumaa. Sitten yhtäkkiä heräsin tänä erikoisena aikana siihen, että on melkein kevät ja runkosarjan viimeiset pelit ovat käsillä. Joten gloryhuntereina suuntasimme kaveriporukalla viime lauantaina kauden toiseksi viimeiseen runkosarjan kotiotteluun Jukurit-HIFK.

Meidän porukassa reissasi Jukureiden päävalmentajan Olli Jokisen vaimo, mun ystävä Kata, joten oli ihan mahtava tietysti päästä seuraamaan Jukureiden pelipäivän meininkejä vähän myös eri kantilta, kun Olli ystävällisesti esitteli pelin jälkeen joukkueen Oma Arenan tiloja ja jaksoi vastailla meidän kysymyksiin, kun vietimme ottelun jälkeen iltaa Jukureiden joukkueen ja heidän puolisoiden kanssa runkosarjan päätösillallisella.

Paikallista laatua

Koska tarkoituksena oli viettää rento viikonloppu yhdessä, kartoitimme pelipäivän selvittyä eri hotellivaihtoehtoja. Eniten meille vinkattiin Mikkelin Original Sokos Hotel Vaakunaa, joka on vasta uudistettu. Paikallisuus ja vastuullisuus ovat hotellin arvoja ja ne näkyivät aamupalapöydästä huoneiden sisustukseen. Meidän huoneet* olivat yhden lisäoven takana, mikä tuntui helpottavalta, sillä meidän porukka ei ole nimittäin ihan hiljaisimmasta päästä.

Huoneiden sisutuksessa oli persoonallisuutta ja paikallisuutta. Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä junalta, aamupalalla meidän lempparit olivat oman leipomon leivät ja piirakat. 

Vaakunan alakerrassa on myös iso yökerho, jossa poikkesimme illalliselta tullessa. Vaakunan sijainti on ideaali; juna-asemalle kävelee viisi minuuttia ja Mikkelin tori alkaa melkein ulko-ovelta. Jäähallille on noin kymmenen minuutin matka, jonka kuljimme autolla. Ymmärtääkseni hallille on myös keskustasta bussiyhteys ainakin tätä kautta.

Sittenkin kiekkokevät

Ihan täysin gloryhunterina en minäkään reissussa ollut. Tässä omituisessa ja pelottavassa ajassa jääkiekko on edustanut ainakin minulle ihanaa normaaliutta. Asiat tuntuvat hetken ihanan tavalliselta, kun edes hetken ainoa jännitettävä asia on ottelun lopputulos. SM-liigan TV-pelit meillä katsotaan aina harkkamenojen ja töiden puitteissa, mutta koskaan ei ole ollut näin pitkää taukoa, että olisin ollut livenä katsomassa jotain muuta kun oman juniorin kiekkoa. Ja olihan tunelma tuolla arenalla aivan uskomaton, kun HIFK kaatui 4-0.

Toki olen myös suunnattoman myötäylpeä, miten Olli Jokinen on näyttänyt kykynsä liigavalmentajana. Olen päässyt seuraamaan Ollin valmentamista muutamia kertoja Floridassa hänen perustamassa kiekkoakatemiassa ja viime kesänä SFHA-kiekkoleirillä Iisalmessa, jossa meidän juniori oli leirillä. Sellaista paloa, joka Ollilla on urheilijan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen; oli se sitten suuri tai pieni, ei voi teeskennellä.

Ikioma Areena oli lauantaina kahdeksaa paikkaa vaille myyty loppuun.

Olli Jokinen luotsaa menestyksekkäästi Mikkelin kiekkoihmettä – ja jaksoi pelin jälkeen esitellä meille vielä joukkueen omat tilat.

Eikä pelkästään palo ole Jukureita tähän paikkaan tuonut, vaan taustalla on koko elämän ajan kerätty tietotaito. Se, että päävalmentaja toteaa, että hän ei tiedä, eikä tarvitse tietää kaikesta kaikkea, vaan vastuualueet on jaettu ne parhaiten taitavalle, on hyväitsetuntoisen valmentajan metodi. Metodi jolla ei nosteta valmentajan omaa egoa, vaan keskitytään pelaajiin ja sitä kautta joukkueen kehittämiseen. Se säteilee tällä hetkellä koko joukkueeseen – ja myös meihin vieraisiin ja kannattajiin. Olli on aidosti ihminen ja valmentaja, joka haluaa, että ympärillä olevat ihmiset voivat hyvin ja viihtyvät. Se ei ole helpoin tapa toimia, mutta kun se lähtee aidosti sydämestä ja kiinnostuksesta, se lienee enemmän elämäntapa.

Metodeita yli lajirajojen

Nyt on ehkä jälkiviisaanakin helppo ihmetellä, miten tällaista jokaiseen pelaajaan yksilöllistä kehittämistä ei ole aikaisemmin tämän tason joukkueurheilussa huomioitu. Sanoinkin Päällikölle, joka pelin jälkeisenä päivänä heitti meitä junalle, miten itsekin olen aikoinaan valmentajana teettänyt vuosikymmenet jokaiselle jo aikuisten sarjan voimistelijalle tismalleen samat harjoitteet. Bonuksena päälle, Ollin valmennustyyli on aidosti kannustava ja eteenpäin vievä. Hänestä pelaaja ei koskaan voi saada liikaa kehuja. Uskon, että Jukurit jättävät kaudesta perinnöksi kannustavan ja yksilöllisen valmennuskulttuurin – toivottavasti yli lajirajojen.

Tämän työn hedelmiä pääsee nyt sunnuntaista alkaen seuraamaan playoffsien myötä kevään ajan Mikkelissä.  Sen kunniaksi Vaakuna halusi tarjota kiekkofaneille 22.3-1.5.väliselle ajalle tarjouksen.

Varauskoodilla BVIIKONLOPPU22 tarjoushintaisia huoneita Mikkelin Vaakunaan saatavilla rajoitetusti viikonlopuille (pe-su). Hinta 85€ / vrk / standard – luokan huone yhdelle tai kahdelle. Hintaan sisältyy aamiainen ja hotellisaunavuoro.Varaukset sokoshotels.fi, viimeistään 2 vrk ennen saapumista.

Lämmin kiitos vielä rakkaat ystävät, Jukurien koko porukka unohtamatta vaimoja sekä tyttöystäviä ja Vaakuna mahtavasta viikonlopusta, josta ei naurua uupunut! Eikös kaikki parhaat reissut pääty sanoihin kiitos ja anteeksi (varsinkin ravintolavaunun kanssamatkustajat).

*huoneet saatu