Hae
Gaalanainen

Mikkelin Jukurit – reissu kauden kuumimpaan kiekkokaupunkiin +tarjouskoodi kiekkoturisteille Mikkelin Sokos hotel Vaakunaan

Kukapa olisi uskonut vielä vuosi sitten, että lähtisin viettämään tyttöjen viikonloppua Mikkeliin. Ei sillä, että minulla olisi mitään Mikkeliä vastaan, mutta en kerrassaan tunne ketään Mikkelistä, enkä ole siellä satunnaisia Iisalmen reissujen huoltoasemavälipysähdyksiä lukuun ottamatta käynyt. Eli ainakin lähtökohtaisesti ajatus olisi tuntunut kaukaiselta.

Tällä hetkellä tuolla eteläsavolaisessa kaupungissa on yksi nähtävyys ylitse muiden; Mikkelin oma jääkiekkojoukkue Jukurit. Tuo kiekkoliigan jumbojoukkueeksi pitkään tuomittu joukkue on ollut 2021-2022 liigakauden sensaatio – ja menossa ensimmäistä kertaa seuran historiassa playoffseihin. Jukurit taistelee tänä iltana jopa runkosarjan voitosta.

Minullakin on ollut perheenkin kanssa suunnitelmissa koko kiekkokausi mennä katsomaan kaupunkiin peliä ja Jukurit-huumaa. Sitten yhtäkkiä heräsin tänä erikoisena aikana siihen, että on melkein kevät ja runkosarjan viimeiset pelit ovat käsillä. Joten gloryhuntereina suuntasimme kaveriporukalla viime lauantaina kauden toiseksi viimeiseen runkosarjan kotiotteluun Jukurit-HIFK.

Meidän porukassa reissasi Jukureiden päävalmentajan Olli Jokisen vaimo, mun ystävä Kata, joten oli ihan mahtava tietysti päästä seuraamaan Jukureiden pelipäivän meininkejä vähän myös eri kantilta, kun Olli ystävällisesti esitteli pelin jälkeen joukkueen Oma Arenan tiloja ja jaksoi vastailla meidän kysymyksiin, kun vietimme ottelun jälkeen iltaa Jukureiden joukkueen ja heidän puolisoiden kanssa runkosarjan päätösillallisella.

Paikallista laatua

Koska tarkoituksena oli viettää rento viikonloppu yhdessä, kartoitimme pelipäivän selvittyä eri hotellivaihtoehtoja. Eniten meille vinkattiin Mikkelin Original Sokos Hotel Vaakunaa, joka on vasta uudistettu. Paikallisuus ja vastuullisuus ovat hotellin arvoja ja ne näkyivät aamupalapöydästä huoneiden sisustukseen. Meidän huoneet* olivat yhden lisäoven takana, mikä tuntui helpottavalta, sillä meidän porukka ei ole nimittäin ihan hiljaisimmasta päästä.

Huoneiden sisutuksessa oli persoonallisuutta ja paikallisuutta. Hotelli sijaitsee kävelymatkan päässä junalta, aamupalalla meidän lempparit olivat oman leipomon leivät ja piirakat. 

Vaakunan alakerrassa on myös iso yökerho, jossa poikkesimme illalliselta tullessa. Vaakunan sijainti on ideaali; juna-asemalle kävelee viisi minuuttia ja Mikkelin tori alkaa melkein ulko-ovelta. Jäähallille on noin kymmenen minuutin matka, jonka kuljimme autolla. Ymmärtääkseni hallille on myös keskustasta bussiyhteys ainakin tätä kautta.

Sittenkin kiekkokevät

Ihan täysin gloryhunterina en minäkään reissussa ollut. Tässä omituisessa ja pelottavassa ajassa jääkiekko on edustanut ainakin minulle ihanaa normaaliutta. Asiat tuntuvat hetken ihanan tavalliselta, kun edes hetken ainoa jännitettävä asia on ottelun lopputulos. SM-liigan TV-pelit meillä katsotaan aina harkkamenojen ja töiden puitteissa, mutta koskaan ei ole ollut näin pitkää taukoa, että olisin ollut livenä katsomassa jotain muuta kun oman juniorin kiekkoa. Ja olihan tunelma tuolla arenalla aivan uskomaton, kun HIFK kaatui 4-0.

Toki olen myös suunnattoman myötäylpeä, miten Olli Jokinen on näyttänyt kykynsä liigavalmentajana. Olen päässyt seuraamaan Ollin valmentamista muutamia kertoja Floridassa hänen perustamassa kiekkoakatemiassa ja viime kesänä SFHA-kiekkoleirillä Iisalmessa, jossa meidän juniori oli leirillä. Sellaista paloa, joka Ollilla on urheilijan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen; oli se sitten suuri tai pieni, ei voi teeskennellä.

Ikioma Areena oli lauantaina kahdeksaa paikkaa vaille myyty loppuun.

Olli Jokinen luotsaa menestyksekkäästi Mikkelin kiekkoihmettä – ja jaksoi pelin jälkeen esitellä meille vielä joukkueen omat tilat.

Eikä pelkästään palo ole Jukureita tähän paikkaan tuonut, vaan taustalla on koko elämän ajan kerätty tietotaito. Se, että päävalmentaja toteaa, että hän ei tiedä, eikä tarvitse tietää kaikesta kaikkea, vaan vastuualueet on jaettu ne parhaiten taitavalle, on hyväitsetuntoisen valmentajan metodi. Metodi jolla ei nosteta valmentajan omaa egoa, vaan keskitytään pelaajiin ja sitä kautta joukkueen kehittämiseen. Se säteilee tällä hetkellä koko joukkueeseen – ja myös meihin vieraisiin ja kannattajiin. Olli on aidosti ihminen ja valmentaja, joka haluaa, että ympärillä olevat ihmiset voivat hyvin ja viihtyvät. Se ei ole helpoin tapa toimia, mutta kun se lähtee aidosti sydämestä ja kiinnostuksesta, se lienee enemmän elämäntapa.

Metodeita yli lajirajojen

Nyt on ehkä jälkiviisaanakin helppo ihmetellä, miten tällaista jokaiseen pelaajaan yksilöllistä kehittämistä ei ole aikaisemmin tämän tason joukkueurheilussa huomioitu. Sanoinkin Päällikölle, joka pelin jälkeisenä päivänä heitti meitä junalle, miten itsekin olen aikoinaan valmentajana teettänyt vuosikymmenet jokaiselle jo aikuisten sarjan voimistelijalle tismalleen samat harjoitteet. Bonuksena päälle, Ollin valmennustyyli on aidosti kannustava ja eteenpäin vievä. Hänestä pelaaja ei koskaan voi saada liikaa kehuja. Uskon, että Jukurit jättävät kaudesta perinnöksi kannustavan ja yksilöllisen valmennuskulttuurin – toivottavasti yli lajirajojen.

Tämän työn hedelmiä pääsee nyt sunnuntaista alkaen seuraamaan playoffsien myötä kevään ajan Mikkelissä.  Sen kunniaksi Vaakuna halusi tarjota kiekkofaneille 22.3-1.5.väliselle ajalle tarjouksen.

Varauskoodilla BVIIKONLOPPU22 tarjoushintaisia huoneita Mikkelin Vaakunaan saatavilla rajoitetusti viikonlopuille (pe-su). Hinta 85€ / vrk / standard – luokan huone yhdelle tai kahdelle. Hintaan sisältyy aamiainen ja hotellisaunavuoro.Varaukset sokoshotels.fi, viimeistään 2 vrk ennen saapumista.

Lämmin kiitos vielä rakkaat ystävät, Jukurien koko porukka unohtamatta vaimoja sekä tyttöystäviä ja Vaakuna mahtavasta viikonlopusta, josta ei naurua uupunut! Eikös kaikki parhaat reissut pääty sanoihin kiitos ja anteeksi (varsinkin ravintolavaunun kanssamatkustajat).

*huoneet saatu

Core hukassa – ja saako sitä enää julkisesti tavoitella?

Pääsin viikko sitten torstaina palaamaan koronatauon jälkeen salille. Yritin viikkoa tuota aikaisemmin samaa temppua, mutta se ei mennyt ihan putkeen. Oireet palasivat, vaikka testi näytti jo negatiivista ja karanteeni oli ohi.

Eli ihan vain silleen kollektiivisesti muistuttelen aloittamaan varovaisemmin kuin juoksun ja kahden jumpan treenillä koronan jälkeen. Meikäläisellä korona kesti reilun kaksi viikkoa, ja sitä edellinen viikko meni potiessa kolmannen rokotteen sivuvaikutuksia; jotka muistuttavat minulla aika paljon itse koronaa.

 

Miksi minulla oli kiire liikkumaan? 

Minulle liikunta on ollut viime vuosina ennen kaikkea juttu, jolla saan hetken omaa aikaa ja ihan konkreettinen virtalähde jaksamiseen. Olen pitänyt kiinni 3-4 liikuntakerrasta viikossa kaikki nämä vuodet. Liikuntakerrat eivät ole olleet aina niin tehokkaista, koska olen joutunut tekemään niitä välillä ei itselle ideaaleimpiin aikoihin ja keskenäni, mutta useimmiten olen niistä sen tärkeimmän saanut; energian ja kutakuinkin tunteen siitä, että farkut mahtuvat edes jotenkin jalkaan.

Ideaalitilanteessa hikiurheilisin joka aamu, aloittaisin päivän aamuaerobisella ja jumpalla. Mutta jotta saan tarvittavan määrän töitä tehtyä ajoissa, se ei ole mahdollista kuin kahtena aamuna ja mahdollisesti joskus lauantaisin, jos kolmen harrastavan lapsen kisat, pelit ja harjoitukset osuvat aikataulullisesti yksiin.

Toki tilanteeseen tulee lisää joustoa ensi syksynä, kun kuopus aloittaa koulun. Mutta nyt on nyt ja suoraan sanottuna pyhien perään salien sulkeutuminen ja viimeistään nyt tarttuneet koronakilot – olo on tukala.  Varsinkin keskivartalon kanssa en tiedä miten päin olisin.

Mutta saako sitä enää sanoa?

Varsinkin kun itsekin lopetin oikein julkisestikin laihduttamisen viisi vuotta sitten.

Kaikki lähtee coresta

Jo tuolloin, viisi vuotta sitten, vuosi kuopuksen syntymän jälkeen minulla on ollut liikaa rasvaa kehossa ja painoindeksi on keikkunut normaalin sekä lievän ylipainon rajalla. Ottaen huomioon syömishäiriömenneisyyteni, olen mielestäni suhtautunut asiaan pääosin yllättävän rauhallisesti. Ehkä takaraivossa on kuitenkin ollut ajatus, että sitten kun vähän helpottaa; työt ja perheen kiireet, niin laitan itseni parempaan kuntoon.

Mutta viime vuosina kilot ovat kertyneet yhä enemmän vyötärölle. Vaikka kuinka kehoposiitvinen tässä yrittäisi olla, joka kulmasta tursuva ylävartalo ei tunnu kivalta. Kaikista pahinta on, että se ei tunnu omalta. Entisenä voimistelijana, ja sittemmin valmentajanakin, olen tottunut siihen, miten koko kehon tuntuma lähtee keskivartalosta, coresta. Niin kauan tuo oli minulle itsestäänselvyys, että en edes osannut arvata miltä tuntuisi kun tuon menettää.

Suurin osa liikkeistä, jotka ennen ovat olleet sulavia, lähteneet ikään kuin selkäytimestä, tuntuvat nyt kömpelöiltä, aivan kun en olisi omassa kropassani. Olo on vähän kuin olisi viimeisillään raskaana.

Toipuva syömishäiriöinen ja elämäntapamuutos

Ja kyllä, tämän terapiassakin myönsin, lihominen hävettää. Yllä olevan kuvankin julkaiseminen (otettu salille viime viikolla salille paluun jälkeen) hävettää. Vaikka lihominen johtuisi välillä myös järkevistä valinnoista. Esimerkiksi, kun kerroin terapeutille, että pidin lisäviikon karanteenin jälkeen taukoa, sillä tunsin, että keho ei kunnossa, hän totesi, että olin tehnyt varmaankin oikean valinnan. Usein me ihmiset nimittäin valitsemme asioita, jotka tuntuvat lyhyellä tähtäimellä hyvältä, vaikka pitkällä olisivat haitaksi. Urheilua siirtämällä toimin itseni hyväksi pitkällä tähtäimellä.

Ja sama toimii päinvastoin. Kun sain aivoinfarktin, en ole sen jälkeen stressaavimpina ajanjaksoina enää lisännyt kehon taakkaa korkeasykkeisellä treenillä.

Mutta olo on silti tukala -mainitsinko tämän jo – ja tekisi mieli aloittaa  joku megaluokan liikuntahaaste ja lopettaa syöminen kesään asti. Tämä on se vanha syömishäiriöinen mieli, joka huutelee aina taustalta.

Samainen huutelija sai aikoinaan ahdistuskohtauksen nähtyään tämän kuvan (yllä). Muistan, että minulla oli olevinaan tuolloin joku infernaalinen kuukautisturvotus ja jouduin esiintymään messuilla. Kuvan nähtyäni en syönyt viikkokausiin ja lisäsin aivan jäätävään liikuntaohjelmaan (ohjasin pahimmillaan jumppaa jo muutenkin tuohon aikaan yhdeksän tuntia päivässä) vielä lisää hikoilua.

Toipuvalla syömishäiriöisellä nämä elämäntapamuutokset on aina otettava jotenkin varovaisemmin. Onko näissä asioissa kohalotovereita, jotka ovat saaneet homman jotenkin tasapainoon?

Ja sitäkin mietin, että onko coren – ja vyötärön tavoittelu – enää nykyisessä kehopositiivisessa ilmapiirissä sallittu? Siltikin, vaikka en uskoisi, että fyysisen coren myötä löytyisi muuten mikään sen parempi elämä.

 

Lue myös: Olen lievästi ylipainoinen, mutta se ei tarkoita, että olisin huonompi työntekijä – päinvastoin