Terveisiä Jussi Gaalasta Kaapelitehtaalta, josta palasin hetki sitten.

Oikeastaan havahduin vasta tänään tutkailemaan ehdokaslistoja tarkemmin, sillä olin aivan varman, että gaala tullaan vielä perumaan. Ei siksi, etteikö sitä osattaisi järjestää turvallisesti, vaan siksi, että sen järjestämistä arvosteltiin monin sanakääntein ja klikkiotsikoin. Koska mikäpä muukaan kuin korona.

Onneksi gaala kuitenkin järjestettiin.

Kierrän käytännössä työkseni tapahtumia ja olen syksyn aikana nähnyt, millainen uusi normaali viihdebisnekseen on muotoutunut. Toimittajilla on ollut maskipakko, sisääntulot ovat olleet porrastettuja ja jutustelu on tapahtunut pienemmissä ryhmissä.

Ja mikä tärkeintä; yhtäkään tartuntaketjua ei ole lähtenyt liikkeelle yhdestäkään ensi-illasta, lanseerauksesta tai keikan tapaiselta, jossa olen syksyn aikana ollut. Kiitos kaikki tiedottajat, poikkeustilajärjestäjät ja muun muassa Domakers Finland, jotka ovat olleet valmiita innovatiivisiin ja turvallisiin ratkaisuihin.

Mittavia olivat tänään myös järjestelyt Jussi Gaalassa, jonne sain etukäteen monen sivun mittaisen ohjeistuksen työskentelykäytännöistä.

Jussi Gaalan sisääntulossa ei ollut ruuhkaa.

Meidän mediaryhmällä oli oma sisääntulo ja narikka. Mediaa oli paikalla normaalia vähemmän. Vieraita oli alle puolet, noin 700 sijaan 300. Haastattelut piti varata etukäteen (yleensä niitä tehdään vaan liukuhihnalta sitä mukaa kun vieraita tulee sisään). Ohjeissa jopa luki, että kuvaaja ei saa liikkua omalta paikalta punaisella matolta. Meille toimittajille oli varattu omat slotit (jotka nimesimme karsinoiksi). Pöytäseurueet saapuivat porrastetusti, joten kohtaamiset oli tältäkin osin minimoitu.

Starat saapuivat punaiselle matolle yksitellen. Kuvassa Minka Kuustonen.

Pisteet niille, jotka näitä logistiikkaratkaisuja ovat kehitelleet. Samalla he – sekä gaalan, että muiden tapahtumien järjestäjät – ovat osoittaneet, että vaikka korona on varmasti täällä vielä pitkään, niin huolellisella suunnittelulla tapahtumia voi yhä järjestää turvallisesti.

Monet otsikot ja arvostelijat penäävät, että onko tapahtumia tai mitään ylimääräistä tällaisena aikana tarpeen järjestää?

Kysymys on minusta aina tapauskohtaisesti aiheellinen, mutta olisi tärkeää myös lyttäämisen sijaan kuunnella järjestäjän erittelemiä, joilla turvalliseen tapahtumaan pyritään.

Minusta vastuu on myös ihmisellä itsellään. Jos liikkuu kotoa ruokakauppaan, kirjastoon, teatteriin tai sitten konserttiin täysin terveenä, maskia käyttäen ja käsihygieniaa sekä turvavälejä noudattaen, niin riskit säilyvät myös pieninä.

Se, että vuorotellen otetaan silmätikku; artisti, teatteriesitys tai sitten tapahtuma, jonka järjestäminen lytätään ennalta, tuntuu kohtuuttomalta. Kenelläkään ei ole tässä tilanteessa varaa uhrata kenenkään terveyttä, eikä kenelläkään ole siihen varmasti mitään halua.

Jussi Gaalan lehdistökarsinoissa; jos on tahtoa, löytyy myös keinot!

Tämä vuosi on opettanut ja pakottanut monia aloja luovimaan sekä kehittämään uusia ja turvallisempia tapoja työskennellä ja elää tätä elämää. Minusta tapahtuma-alalla on yhtäläinen oikeus kehitellä ja elää näiden ratkaisujen kanssa siinä missä muidenkin alojen.

Onnea kaikki Jussi-voittajat! Poikkeusjuhlat eivät vie onneksi pois palkinnon arvoa.

kuvat Jonna Öhrnberg

Korona mahdollisti kiireettömän hengaamisen.

Kun kuulin torstaina koronan aiheuttamista rajoituksista, minuun iski hetkeksi puhdas lamaannus. Muutaman tunnin sisällä sähköpostiin tuli 12 työkeikan peruutusta. Lasten kisa- ja turnauskalentereista vedettiin ruksit yli seuraavalta kuukaudelta kymmenen tapahtuman päälle. Oma työmatkani Tanskaan peruuntui, samoin lapsen kisamatka sinne. Äsken laskin, että koronaviruksen ehkäisy ja välttelytoimenpiteet vapauttavat kalenterista 51 menoa! 

Itsekkäästi suoraan sanottuna veetutti! Olin saanut kevään työt pitkälle myytyä, koko perheen aikataulut soviteltua. Esikoiseni levitteli käsiään, he olivat hioneet iltakaudet uutta ohjelmaa ja kisakauden piti alkaa nyt seuraavana viikonloppuna. Myytyjen töiden tilalle tuli taloudellinen epävarmuus kun mietimme lomautusuhkaa ja omien töiden uudelleenjärjestelyjä ja peruuntumisia.

Korona-viikonloppu on tuntunut toiselta todellisuudelta.

Oli outoa herätä lauantai-aamuna, kun yhtäkkiä koko päivä oli vapaa. Mihin haluaisimme tai voisimme tämän kaiken vapautuvan ajan käyttää? Mietin kaappien perusteellista konmarittamista, kuopuksen valokuva-albumin päivittämistä. Toisaalta ihan vain oleilu houkutti.

Vapaus tuntui jopa huumaavalta, mutta huomasin pian, että se oli toisenlaista kuin normaalisti. Elokuviin ja hoplopeihin, jonne emme normaalisti perheen kanssa ehdi, ei kai olisi hyvä mennä nytkään. Ei kai kuntosalille menokaan ole nyt kokonaisuutta ajatellen kovin järkevää?

Kuitenkin huomasin, että päivä lipui nopeasti enempää suunnittelematta tai ohjelmaa järjestämättä.

Aamupäivästä mies alkoi pitää parin muun lätkä-isän kanssa pojalle ja tämän kavereille ”vetoklinikkaa”, harjoittelivat kolme tuntia lätkämaaliin laukaisuja. Kun kavereilla ei ollut harrastuksia, niin piha alkoi täyttyä lapsista (samalla vetoklinikan pitäjät taisivat nauttia samalla muutaman coronan). Sain esikoisen mukaan kävelylenkille ja illasta kaveriperhe pyöräili meille. Lämmiteltiin lapsille edellispäivän pastabolognesea ja heitin karjalanpiirakat uuniin.

Lapset juoksivat vielä illasta pihalla, katsoivat hetken Maikkarin uutta Masked Singer Suomi -ohjelmaa. Lapsilla on kyky ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat.

Samalla ymmärrän, että tämä kaikki varovaisuus on ainoa oikea tapa toimia. Nyt ei ole itsekkyyden aika, vaan on pakko miettiä kokonaiskuvaa ja heikoimpien terveyttä, sekä sairaalajärjestelmän toimivuutta. Ja toivoa, että tästä ei seuraa lamaa ja henkilökohtaisia konkursseja.

Tänään sunnuntaina ollaan pelattu uunoa ja ulkoiltu. Ja kohta pitäisi kokata seuraavan viikon ruokia. Huomaan, että kun minulta lähtee alta minuuttiaikataulu, niin hanskat tahtovat pudota kerralla kokonaan. Eli kun kontrolli hellittää, niin iskee jonkunmoinen saamattomuus.

Mutta nyt täytyy vain ajatella, että jokainen toimii ja tekee valintoja kokonaisuuden hyväksi.

Se, että ei nyt pääse harrastuksiin, elokuviin ja hoploppeihin on pientä, kun miettii infektiovaarassa olevia pitkäaikaissairaita, jotka ovat erityksissä vuosia. Ehkä kestämme tämän muutaman viikon tai kuukauden.

Ja lopulta kaikki on hyvin suhteellista.

Vaikka esikoinen on toki harjoitellut ahkerasti, niin juttelin torstaina taitoluistelija Emmi Peltosen kanssa, jolta oli peruuntunut MM-kilpailut. Juuri kun hän oli hyvässä kunnossa!

Vaikka omia töitä peruuntui, niin minulla on silti kalenterissa töitä ja kasa rästitöitä! Näin torstaina useita artisteja ja tapahtumajärjestäjiä, joilta oli peruttu aivan kaikki!

Ja vaikka talous huolettaa, niin tämä ei ole sotatila, jossa pitäisi pelätä ulkona liikkumista tai välitöntä hengen menettämistä. Meillä on ruokaa (vaikka ei olla hamstrattu), katto pään päällä ja ennen kaikkea toisemme.

Se on lopulta kaikki.