Lapsi tuli kaverin luota kylästä. Kaveri oli saanut joululahjaksi oman jään. Siis jonkunlaisen synteettisen muovijään, joka oli asennettu talon spa-huoneeseen. Tämä oli jonkunlainen keino saada jääaikaa, kun jäähallit oli taas suljettu koronaviruksen ehkäisemiseksi viime marraskuussa.

Sulku tapahtui toista kertaa vuoden sisään, viimeksi harrastukset olivat poikkeustilassa maaliskuusta kesäkuun alkuun. Kaikki eivät enää ottaneet tätä uutta sulkua vastaan mukisematta. Nyt kun jäähallit suljettiin uudelleen, olivat erään jos toisenkin juniorijoukkueen isät varanneet toisesta kaupungista reippaasti yksityisen jäähallin vuoroja. Tarina ei kerro, mitä tapahtui, kun pääkaupunkiseudulle saatiin ulkojäät, että ovatko he kuskanneet yhä poikiaan yli sadan kilometrin päässä harjoituksissa?

Ei pelkästään länsimaisen lapsen tragedia

Täällä Järvenpäässä jäähalli on myös taas kiinni (kaupungin tila kun on) tuosta marraskuun lopusta. Ulkojäät tänne saatiin vasta kaksi viikkoa sitten. Sitä ennen useammat isät olivat ainakin Facebookin feedin mukaan tehtailleet omakotitalojen pihaan oman jään. Ymmärrän. Täälläkin pelihalut alkoivat olla kovat, vaikka poika onkin viihtynyt hyvin pihapeleissä ilman jäätäkin.

Minä kun en innostunut työhuoneeni muuntaamista jäähalliksi. Eikä ole myöskään pihassa sellaista aluetta, johon jään saisi. Enkä ole ehtinyt myöskään joka päivä säätämään häntä samaan aikaan jäälle kun kaverit. Usein toki, mutta välillä omatoimiset pihapelit ovat jatkuneet yhä ilman luistimia.

Mutta poika ehkä selviää tämäntasoisesta länsimaisen lapsen tragediasta.

En ole myöskään huolissani kahdesta tyttärestäni, jotka ovat suhteellisen innokkaasti jaksaneet tehdä zoom-treenit ja menneet mielellään myös ulos pienryhmäharjoituksiin, joita valmentajat ovat jaksaneet urhoollisesti järjestää lumikinostenkin keskellä. Kiitos siitä.

Mutta mistä olen huolissani, niin tilanteen kasvattamasta eriarvoisuudesta lasten välillä. Ja kyllä, tietyn verran eriarvoisuutta on aina kuulunut ja tulee kuulumaan elämään. Mutta nykyisten koronarajoitusten alla, jossa lasten liikuntapaikat ja joukkueen kokooontuminen on kielletty, lapsella ei ole mitään keinoa vaikuttaa tilanteeseen.

Se tulee ylhäältä päin, päättäjiltä.

Keskimmäinen on halunnut hiihtää viimeiset kaksi viikkoa kouluun. Se mikä itselle oli lapsena itsestäänselvyys (lumi), ei ole sitä enää omille lapsille.

Eriarvoisuus kasvaa

Pelkään, että eriarvoisuus lastan välillä kasvaa kahdella tavalla. Ensinnäkin pelkän joukkueen tai ryhmän keskuudessa. Ne joiden vanhemmilla on kiinnostusta ja joissain tapauksessa myös varoja, voivat mahdollistaa aivan eri tavalla harjoittelua kuin ne joilla ei jostain syystä ole henkisiä, taloudellisia tai ajallisia resuresseja.

Valmennusryhmät, joissa kilpailu ja tasoryhmät ovat tosiasia, tämä on varmasti tuottanut koronavuoden aikana tasoeroja ryhmän sisällä. Millaisia ajatuksia tämä herättää niissä, joilla harjoittelu on syystä tai toisesta jäänyt vähäiseksi? Kyllä (vähän sama kuin lukiokeskustelussa) jokainen on lopulta oman onnensa ja motivaationsa seppä, mutta ei voi olettaa, että alakouluikäiset lapset osaavat katsoa tilannetta välttämättä näin laaja-alaisesti. Ja kuten sanottu he eivät voi aikuisten tekemiin päätöksiin ja valintoihin vaikuttaa.

Kaikista surullisimmalta tuntuu eriarvoisuus, jota koronasulku koskee niiden lasten ja nuorten kohdalla, joille koulu ja harrastukset ovat olleet pakopaikka vaikeita kotioloja. On myös lapsia ja nuoria, jolle harrastukset tarjoavat toisen kaveripiirin ja tukiverkon, jos koulussa kärsii kiusaamisesta.Teineillä kiinnostuksen ylläpitäminen on muutenkin haastavaa. En edes uskalla ajatella kuinka moni on lähtenyt väärille teille, kun mielekkäät ja turvalliset harrastusympyrät ovat vaihtuneet johonkin ihan muuhun.

Koskelan tragedia on asia, josta en ole päässyt yli. Koko tragedia on tapaus, jonka pitäisi muuttaa koko yhteiskuntaa. Ei pelkästään herättää. Vaan muuttaa.

”Ei vielä lähdetä! Ollaan vielä tunti”. Tai siihen asti kun jäällä oli lauantai-iltana enää teinit ja me.

Perusteita lasten harrastuskiellolle ei ole

Kun viime maaliskuisena torstaina Suomi meni kiinni, sulkemisen ymmärsi. Tuona hetkenä, kun koronaviruksesta tiedettiin vähemmän, sulku tuntui ymmärrettävältä. Lapsetkin ymmärsivät. Ehkä yksi lätkähanska saattoi lentää meillä seinään, kun selvitin, että seuraavan viikonlopun turnausta ei tapahdu.

Nyt kuitenkin vuonna 2021 tiedetään, että lapsilla taudinkuva on keveämpi, ei kovinkaan vaarallinen. Lisäksi kesällä saatiin hyviä kokeiluja pienryhmäharjoittelusta, jota voisi vähintäänkin jatkaa, vaikka poikkeustila jatkuukin.

En ole nytkään ensisijaisesti huolissani omista lapsista, vaan niistä harrastajista, jotka ovat vaarassa lopettaa harrastuksen kokonaan tai he joille harrastukset ovat koulun ohella henkireikä vaikean koti- tai koulutilanteen takia. Tai niille jolle harrastusyhteisö ja harrastus on ollut ainoa mielekäs asia vapaa-ajalla ja kaidalla tiellä pitävä tekijä vapaa-ajalla.

Kaikista hulluinta tässä tilanteessa on se, että meillä meidän vanhempien kuntosalit ovat auki. Omalta saliltani ei ole lähtenyt yhtään tartuntaketjua. Puhdistamisesta sekä desifionnista on tarkat rutiinit, joten minusta yritysten on näillä keinoin pystyttävä turvaamaan edes jotenkin kannattavuus.

Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä ja uhkarohkealta, että edelleenkin koronaviruksen tautiketjun ehkäisemisen suurinta laskua on laitettu maksamaan lapset ja nuoret.

Joten hyvät päättäjät, olisiko nämä lasten harrastuksia koskevat rajoitukset aika purkaa tuon 31.1 jälkeen?

Lue myös:

Kun kotikaupungin ainoan lukion keskiarvoraja on 8,9

Lapseni harrastavat, koska en uskalla valita toisin

Yksi syy, miksi Järvenpää aikoinaan houkutteli asuinpaikkana, oli harrastamisen helppous. En ajatellut alkuun niinkään omia harrastuksia, vaan mietin, että asuinpaikassa oli monipuolisia vaihtoehtoja lähellä lapsille. Olisin itse halunnut lapsena kokeilla taitoluistelua ja tanssia, mutta niitä ei lapsuuden kotikaupungissa ainakaan silloin vielä vain ollut. Tiesin myös omasta lapsuudesta, että harrastaminen voi viedä paljonkin sekä perheen resursseja ja aikaa. Minulla oli vanhemmaksi tultua olo, että haluan tarjota lapselle monipuolisesti mahdollisuuksia kokeilla eri lajeja, vaikka en tietenkään tiennyt sinä päivänä kun Järvenpäähän muutin, että lapsia minulle siunaantuisi yhteensä kolme.

Kaksi vanhinta lapsista on ainakin tässä kohtaa löytänyt lajinsa, nuorimmaisen harjoitusten tuntimäärä kasvoi vähän tänä vuonna, kun aikaisemmin hän on ehtinyt vain kerran viikossa omaan harrastukseen. Tällä hetkellä esikoinen harjoittelee viikossa 15 tuntia, keskimmäinen 9 ja nuorin 5. Jos ajatellaan, että me vanhemmat käydään keskimäärin kumpikin kolme tuntia viikossa omissa jumpissamme, niin kaudella 2020-2021 meidän perheelle tulee harrastustunteja 35 tuntia viikossa. En ollut koskaan aikaisemmin laskenut tätä ja kuulostaa äkkiseltään hurjalta.

Aika moni on kysellyt minulta vinkkejä, miten lasten harrastuspolku on täällä Jörvenpäässä valikoitunut ja mitä täältä löytyy. Tässä lajit ja seurat, joiden parissa meidän perhe on täällä ollut.

Taaperona

Tyttäreni oli tosiaan vasta puolivuotias, kun muutimme Järvenpäähän. Ensimmäisen lapsen kanssa jaksoi itsekin vielä koluta vauvauinnin ja äiti-lapsi -jumpan, joihin pääsisi suhteellisen helposti. Erityisesti taaperovaiheessa meidän perheen suosikki oli Spurtin jumpat. Spurtin tilat, joka muistuttaa väreineen ja välineineen enemmän hoplopia, ovat ainakin meidän lapsille tarjonneet monipuolisia tunteja kokeilla ja testata uusia taitoja. Meidän kaikki lapset ovat käyneet Spurtissa ikävuodet 1,5-3,5. Vaikka Spurtin hinta on vähän arvokkaampi kuin muissa taaperojumpissa, niin uskon, että pohja melkein mille tahansa lajille tulee temppujumpan kautta. Lapset katselevat vieläkin kaihoten rakennuksen perään, jossa Spurtti-jumppia ja Parkouria pidetään. Lasten kasvettua aikataulut eivät ole enää taipuneet lisäharrastuksille, mutta muistelemme tuota paikkaa lämmöllä kaikki.

Ensimmäiset harrastuskokeilut

Piti taas oikein laskea, enkä silti ole varma onko tässä kaikki. Meidän lapset ovat harrastaneet ja kokeilleet vähintään yhden kauden ajan Järvenpäässä viimeisen kymmenen vuoden aikana luistelua (Järvenpään taitoluistelijat), ratsastusta, tanssia (Keto), voimistelua (Järvenpään voimistelijat, Spurtti ja Elise), tenniskoulua (Järvenpään tennisseura), yleisurheilua (yleisurheiluseura Keski-Uusimaa), jääkiekkoa (Haukat), jalkapalloa (Jäps) ja esikoinen otti pianotunteja Keski-Uudenman musiikkiopiston kautta.

En ihan äkkiseltään keksi lajia, mitä täällä ei voisi harrastaa, sillä keskimmäinen on kinunnut painiin ja nyrkkeilyyn, joissa muutama kavereista on käynyt. Kuitenkin päälajit vievät tällä hetkellä niin paljon aikaa, että joka paikkaan ei voi revetä.

Lasten lajit nyt

Järvenpään voimistelijat sai viime kesänä valmiiksi valmennusryhmien käyttöön tarkoitetun voimisteluhallin, joka sijaistee Lepolassa. Meiltä Kinnarista noin viiden minuutin pyöräilymatkan päässä, joten oli sinällään onni, että hän valitsi lajikseen joukkuevoimistelun. Joukkuevoimistelua voi harrastaa Järvenpäässä SM-tasolla. Freyat-joukkueet ovat saavuttaneet myös SM-mitaleita ja kilpailleet useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Esikoinen debytoi Freyat Stars-joukkueen kanssa viime lauantaina joukkuevoimistelun SM-kilpailuissa.

Meidän pienin, 5-vuotias, on käynyt myös Järvenpään voimistelijoiden jumpissa sekä rytmisessä voimistelussa Elisessä. Myös rytmisessä voimistelussa järvenpääläiset ovat käsittääkseni menestyneet hyvin maailmalla asti. Nuorimman lajivalinta on vielä auki. Makselen hänelle nyt useampaa jumppaa, koska muun perheen aikataulut ovat hyvin liikkuvat, joten näin kuopuksin pääsee välillä omiin harjoituksiin. Tosin eri päivinä hieman eri jumppaan, mutta edes pääsee.

Kuopus kävi isoveljen mukana kesällä myös Keski-Uudenmaan yleisurheilun harjoituksissa. Voi olla, että yleisurheilusta tulee heidän hauska kesäharrastus, sillä kesän yleisurheilukoulussa pystyi käymään kaksi kertaa viikossa. Keskimmäisen päälajit ovat tällä hetkellä jääkiekko ja jalkapallo, joissa molemmissa on 2011-syntyneissä mukavan kokoiset ikäluokat ja pojilla hyvä meininki. Varsinkin Haukoissa on junioriseuroista aivan loistava meininki. Lisäpelivuoroja ja jäitä on tarjolla niitä halajaville, ja tämä helpottaa viikkosuunnittelua, kun jokaisessa harjoituksessa ei ole pakko olla, vaan mukana on joustoa.

Keskimmäinen harrastaa Haukoissa jääkiekkoa. (kuva Juha Lindvall)

Aikuisille?

Koko Järvenpäässä asumisen ajan työt ja lasten harrastukset ovat menneet nyt oman harrastamisen edelle, mutta kuntosalikortti minulla on ollut koko ajan. Salit olen valinnut aamutuntien mukaan, koska se on yksinkertaisesti realistinen aika päästä liikkumaan tässä elämäntilanteessa. Useimmiten olen käynyt vain juoksumatolla juoksemassa ja tehnyt salin puolella jotakin.

Nyt kun olen alkanut syksyn aikana miettiä elämäntapojani, olen huomannut, että olen ollut puutunut pelkkään omaan epämääräiseen harjoitteluun ja alkanut kaipaamaan kunnolla ohjattuja tunteja. Katsoin taas läpi Järvenpään salien tarjonnan ja vaihdoin sen perusteella reilu kuukausi sitten Kunto Salukselle. Olen ollut todella iloisesti yllättynyt, sillä aamutunteja on runsaasti ja kaikki ohjaajat ovat olleet todella hyviä ja osaavia. Olen itse ohjannut kymmenen vuotta aikoinani jumppia, joten turhaudun aika helposti huonoihin jumppiin.

Saluksella ohjaajilla on pitkä historia saman salin ohjaajina ja se näkyy myös kotoisassa ilmapiirissä. Tuntui myös kivalta huomata, että 70 tunnin viikottaista ryhmäliikuntatuntien määrä pysyi samana, vaikka koronarajoitukset ovat pienentäneet ryhmäkokoja. Aika hauska sattuma, että vasta nyt päädyin tänne, Järvenpäässä kolmekymmentä vuotta palvelleelle salille, joka on ehtinyt olla vuosien aikana useiden eri omistajien omistuksessa. Erityisen iloinen olen, että KuntoSaluksella pääsee stepaerobic-tunneille. Tuo ysäriklassikko on musta aivan liian aliarvostettu nykyään monien salien tuntitarjonnassa!

Kunto Saluksella oli Halloweenin aikaan 75 minuutin step aerobic -erikoispitkä tunti, jossa oli myös muuta hieman erikoisempaa rekvisiittaa.

Oma puolisoni innostui vuosi sitten crossfitistä, ja käy Järvenpäässä crossfit Kulmassa. Kävin itsekin testaamassa tunteja tuolla. Salilla oli tosi kiva yhteishenki ja ilmapiiri, mutta ihan minun juttu tuo crossfit ei ole. Järvenpäässä on useita crossfit- ja kuntosaleja, joten uskallan varovasti väittää, että valinnan varaa löytyy kyllä.

Paljonko harrastamiseen sitten uppoaa meidän perheellä kuussa rahaa? 

Tätä on vaikea laskea, sillä kisapuvut, varusteet, eväät ja kisamatkoille käyttörahat ovat oma lukunsa. Mutta normaalit, joka kuukausi veloitettavat lasten harrastusmaksut ovat keskimäärit kuukaudessa 550 euroa. Meidän aikuisten maksut ovat yhteensä 150 euron luokkaa.

Tein pikakyselyn muihin lapsiperheisiin pääkaupunkiseudulla, joissa harrastetaan samoja lajeja. Tällä otannalla voisin todeta, että harrastaminen Järvenpäässä on hieman halvempaa Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, mutta puhutaan ennemmin kymppien kuin satasten eroista. Mutta itse arvostan, että se on tähän tuntimäärään nähden helppoa. Harrastuspaikat ovat Järvenpäässä suhteellisen lähellä ja lapsen saa jätettyä yleensä harrastuspaikan lähelle ilman ruuhkia tai lisäsäätöä. Nyt olen ehtinyt yhtenä iltana harkkavälissä jopa itsekin puolen tunnin jumpalle. Se on mulle tässä elämäntilanteessa arjen luksusta se!

Lue myös: 

Lapseni harrastavat koska en uskalla valita toisin

5xnähtävyydet Järvenpäässä