Pete Parkkosen haastattelupäivänä satoi kolme vuotta sitten ensilumi.

Tällä viikolla, kun haastattelin Pete Parkkosta Totuus vai totuus IGTV-sarjaani, huomasin että Facebook muistuttaa, että olin julkaissut Peten kanssa yhteiskuvan sattumoisin tismalleen kolme vuotta sitten. Sattuneista syistä muista haastattelun erityisen hyvin.

Olen joutunut perumaan pitkän haastattelun kerran; kun isä sairastui syöpään ja lähdin hänen luo Iisalmeen. Kerran jouduin siirtämään haastattelua, kun sain aivoinfarktin, mutta tästä edes asiakas, kenelle jutun toimitin, ei tiennyt tästä tosin mitään. Mutta Peten haastattelun kohdalla peruminen oli myös hyvin lähellä.

Olen usein ollut tilanteessa, että lapset sairastuvat, kun mies on jossain Etelä-Amerikan kauimmaisessa kolkassa tai Siperiassa työmatkalla. Niin tuolloin kolme vuotta sittenkin.  Kotona kulunut viikko oli tuolloin jotakuinkin kauhun tasapainoa. Lapset sairastelivat vuorotellen ja minä säädin lastenvahteja niistä, jotka uskalsivat tulla iltakeikkojen ajaksi hoitamaan kipeitä lapsia. Kuulostaa nyt utopistiselta näin korona-aikana, mutta kyllä vain nämä keikat heidän avulla lopulta järjestyivät.

Peten haastattelu oli keskellä päivää ja edellisenä päivänä huokaisin helpotuksesta. Kuopus oli ensimmäistä päivää taas sairastelun jälkeen päiväkodissa ja esikoinen koulussa (hänet olin tosin joutunut jättämään muutamia kertoja yksin, mutta koululaisen kanssa elämä onkin jo hyvin erilaista kun päiväkoti-ikäisten). No mutta juuri edellisenä iltana, keskimmäisellä- joka oli ollut ainoana kolmesta terveenä – (ja tuolloin vielä tarhaikäinen) puhkesi infernaalinen korvasärky. Siis todella raju, joka tuntui pahenevan silmissä. Hän nyykytti kipua, joka on tietysti aina sydäntäsärkevää.

No ensimmäisenä oli pakko saada lapsi lääkärille. Sainkin varattua päivän viimeisen etävastaanottoajan. Sen jälkeen aloin soitella huutava lapsi sylissä, taapero jaloissa, lastenhoitajarinkiä läpi.  Meillä ei ole koskaan ollut eläkkeellä olevia isovanhempia lähellä (ovat työelämässä ja ovat auttaneet sovittaessa hyvin paljon, mutta näissä tilanteissa heistä ei ole apua), joten olen tottunut säätämään asioita nopeasti yksin.

Mutta nyt tiesin, että tehtävä olisi lähes mahdoton. Kello 10-14, jonka joutuisin ainakin olemaan poissa lastenvahdit ovat koulussa (kerran vastaavassa tilanteessa kävi tuuri ja hoitajalla oli koeviikko, joka pelasti tilanteen), eikä sairasta lasta voi viedä kenellekään kaverille, joka on äitiyslomalla pienten lasten kanssa. Naapuri tarjosi hänen äitiään, mutta moraalini ei antanut tuupata sairasta lasta virkeän ja lapselle tutun 80-vuotiaan hoidettavaksi.

Miksi haastattelu oli sitten niin tärkeä?

Olin sopinut siitä puoli vuotta aikaisemmin Peten promoottorin kanssa. Se pitäisi saada seuraavan viikon lehteen, että saisimme jutun ensimmäisenä. Haastattelun peruminen näkyisi yrittäjällä, eli minulla seuraavan kuun tilissä ja toiseksi tuntuisi hullulle antaa noin pitkä aikaa sitten sovittu haastattelu muulle toimittajalle. Jos sitä edellisenä iltana edes saisi kenellekään siirrettyä.

Joten kun lähdin kaksivuotiaan kuopuksen ja keskimmäisen kanssa apteekkiin vähän ennen kello yhdeksää, seuraavan päivän suunnitelma oli vielä täysin auki. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa hienot etukäteissuunnitelmat eivät auta, vaikka ne olisi kuinka tarkkaan piirretty. Tuo ajanjakso oli vielä totuttelua kolmen lapsen vanhemmuuteen, nyt olen tottunut paremmin siihen, että mitä tahansa saattaa tapahtua ja varasuunnitelmia on luotava aina varuiksi.

Samaan aikaan, kun olimme apteekissa, esikoinen oli tulossa harkoista, eikä hänellä tietenkään ollut avaimia. Ja minulla puhelin tietenkin kotona. Kun tulimme apteekista, korvakipuinen lapsi sai lääkkeen, ja nukahti. Ja minä aloin ihmetellä, missä esikoinen on. No se selvisi, kun katsoin puhelinta. 12 vastaamatonta puhelua. Lapsi oli mennyt joukkuekaverille, koska ei ollut päässyt sisälle. Onneksi kimppakyyti oli odottanut pihassa. Nyt oli vain päällä seuraava tilanne, sillä keskimmäistä ei voinut tietenkään jättää yksin nukkumaan, enkä kehdannut enää pyytää kaverin äitiä ajamaan meille uudestaan. Pienimmän kanssa odotti iltatoimet ja haastattelun kohtalo piti ratkaista. Päällä painoi oma flunssa, jonka en tiennyt vielä olevan tulossa.

Lopulta ratkaisu tuli yllättävältä taholta. Kaverini työpaikan lapsirakas sihteeri oli loukannut jalkansa ja oli sairauslomalla kotona. Kaverini vannoi, että voisin viedä viisivuotiaan haastattelun ajaksi sinne. Korvakipu oli helpottanut, eikä lapsella ollut kuumetta. Eikä minulla muuta vaihtoehtoa.

Joten seuraavana päivänä vein lapsen padin ja lounaan (sekä kiitos-viinipullon) kera naiselle, jonka kanssa juttelin edellisenä iltana puhelimessa. Sitten ajoin kohti Helsinkiä. Ensilumi pyrytti tuulilasiin ja oli vähän maailmanlopun meininki, mutta onneksi vain omassa päässä. Haastattelu sujui leppoisasti, tuntui jopa lomalta istua kaksi tuntia juttelemassa ravintolapöydän äärellä. Pahoittelin, että nyt on vähän sellainen tilanne, ”että en voi jäädä auttamaan kuvauksissa”, vaan ajoin hakemaan lapsen ystävälliseltä naiselta, joka pelasti päiväni.

Tämä on hyvä aasinsilta Nenäpäivään, jonka lehdistöpäivän puitteissa tapasin alkuviikosta myös Peten. Tänään 13.11 perjantaina on hyvä hetki vuorostaan mun vuoro auttaa.  Tehdä Afrikan lapsille epäonnen päivästä onnenpäivä <3 Pienelläkin MobilePay -lahjoituksella voi saada usealle lapselle elintärkeät lääkkeet. Mobilen lahjoitusnumero on 22123 <3 

Nenäpäivän pätkiä katsellessa asioiden suhteellisuus aina korostuu. Vaikka tuo oma kolmen vuoden takainen kaaostilanne piti ratkaista, niin olihan se maailman mittakaavassa hyvin pieni ja etuoikeutettu sellainen.

Pete Parkkonen maailman lyhyimmässä talkshow-formaatissa täällä.

kuva yllä siis haastattelupäivältä, joka sittenkin tapahtui. Alla olevassa kuvassa kunnon tb-settiä. Olen kai tavannut Peten ensimmäisen kerran Idols-finaalissa vuonna 2008.

Yksi syy, miksi Järvenpää aikoinaan houkutteli asuinpaikkana, oli harrastamisen helppous. En ajatellut alkuun niinkään omia harrastuksia, vaan mietin, että asuinpaikassa oli monipuolisia vaihtoehtoja lähellä lapsille. Olisin itse halunnut lapsena kokeilla taitoluistelua ja tanssia, mutta niitä ei lapsuuden kotikaupungissa ainakaan silloin vielä vain ollut. Tiesin myös omasta lapsuudesta, että harrastaminen voi viedä paljonkin sekä perheen resursseja ja aikaa. Minulla oli vanhemmaksi tultua olo, että haluan tarjota lapselle monipuolisesti mahdollisuuksia kokeilla eri lajeja, vaikka en tietenkään tiennyt sinä päivänä kun Järvenpäähän muutin, että lapsia minulle siunaantuisi yhteensä kolme.

Kaksi vanhinta lapsista on ainakin tässä kohtaa löytänyt lajinsa, nuorimmaisen harjoitusten tuntimäärä kasvoi vähän tänä vuonna, kun aikaisemmin hän on ehtinyt vain kerran viikossa omaan harrastukseen. Tällä hetkellä esikoinen harjoittelee viikossa 15 tuntia, keskimmäinen 9 ja nuorin 5. Jos ajatellaan, että me vanhemmat käydään keskimäärin kumpikin kolme tuntia viikossa omissa jumpissamme, niin kaudella 2020-2021 meidän perheelle tulee harrastustunteja 35 tuntia viikossa. En ollut koskaan aikaisemmin laskenut tätä ja kuulostaa äkkiseltään hurjalta.

Aika moni on kysellyt minulta vinkkejä, miten lasten harrastuspolku on täällä Jörvenpäässä valikoitunut ja mitä täältä löytyy. Tässä lajit ja seurat, joiden parissa meidän perhe on täällä ollut.

Taaperona

Tyttäreni oli tosiaan vasta puolivuotias, kun muutimme Järvenpäähän. Ensimmäisen lapsen kanssa jaksoi itsekin vielä koluta vauvauinnin ja äiti-lapsi -jumpan, joihin pääsisi suhteellisen helposti. Erityisesti taaperovaiheessa meidän perheen suosikki oli Spurtin jumpat. Spurtin tilat, joka muistuttaa väreineen ja välineineen enemmän hoplopia, ovat ainakin meidän lapsille tarjonneet monipuolisia tunteja kokeilla ja testata uusia taitoja. Meidän kaikki lapset ovat käyneet Spurtissa ikävuodet 1,5-3,5. Vaikka Spurtin hinta on vähän arvokkaampi kuin muissa taaperojumpissa, niin uskon, että pohja melkein mille tahansa lajille tulee temppujumpan kautta. Lapset katselevat vieläkin kaihoten rakennuksen perään, jossa Spurtti-jumppia ja Parkouria pidetään. Lasten kasvettua aikataulut eivät ole enää taipuneet lisäharrastuksille, mutta muistelemme tuota paikkaa lämmöllä kaikki.

Ensimmäiset harrastuskokeilut

Piti taas oikein laskea, enkä silti ole varma onko tässä kaikki. Meidän lapset ovat harrastaneet ja kokeilleet vähintään yhden kauden ajan Järvenpäässä viimeisen kymmenen vuoden aikana luistelua (Järvenpään taitoluistelijat), ratsastusta, tanssia (Keto), voimistelua (Järvenpään voimistelijat, Spurtti ja Elise), tenniskoulua (Järvenpään tennisseura), yleisurheilua (yleisurheiluseura Keski-Uusimaa), jääkiekkoa (Haukat), jalkapalloa (Jäps) ja esikoinen otti pianotunteja Keski-Uudenman musiikkiopiston kautta.

En ihan äkkiseltään keksi lajia, mitä täällä ei voisi harrastaa, sillä keskimmäinen on kinunnut painiin ja nyrkkeilyyn, joissa muutama kavereista on käynyt. Kuitenkin päälajit vievät tällä hetkellä niin paljon aikaa, että joka paikkaan ei voi revetä.

Lasten lajit nyt

Järvenpään voimistelijat sai viime kesänä valmiiksi valmennusryhmien käyttöön tarkoitetun voimisteluhallin, joka sijaistee Lepolassa. Meiltä Kinnarista noin viiden minuutin pyöräilymatkan päässä, joten oli sinällään onni, että hän valitsi lajikseen joukkuevoimistelun. Joukkuevoimistelua voi harrastaa Järvenpäässä SM-tasolla. Freyat-joukkueet ovat saavuttaneet myös SM-mitaleita ja kilpailleet useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Esikoinen debytoi Freyat Stars-joukkueen kanssa viime lauantaina joukkuevoimistelun SM-kilpailuissa.

Meidän pienin, 5-vuotias, on käynyt myös Järvenpään voimistelijoiden jumpissa sekä rytmisessä voimistelussa Elisessä. Myös rytmisessä voimistelussa järvenpääläiset ovat käsittääkseni menestyneet hyvin maailmalla asti. Nuorimman lajivalinta on vielä auki. Makselen hänelle nyt useampaa jumppaa, koska muun perheen aikataulut ovat hyvin liikkuvat, joten näin kuopuksin pääsee välillä omiin harjoituksiin. Tosin eri päivinä hieman eri jumppaan, mutta edes pääsee.

Kuopus kävi isoveljen mukana kesällä myös Keski-Uudenmaan yleisurheilun harjoituksissa. Voi olla, että yleisurheilusta tulee heidän hauska kesäharrastus, sillä kesän yleisurheilukoulussa pystyi käymään kaksi kertaa viikossa. Keskimmäisen päälajit ovat tällä hetkellä jääkiekko ja jalkapallo, joissa molemmissa on 2011-syntyneissä mukavan kokoiset ikäluokat ja pojilla hyvä meininki. Varsinkin Haukoissa on junioriseuroista aivan loistava meininki. Lisäpelivuoroja ja jäitä on tarjolla niitä halajaville, ja tämä helpottaa viikkosuunnittelua, kun jokaisessa harjoituksessa ei ole pakko olla, vaan mukana on joustoa.

Keskimmäinen harrastaa Haukoissa jääkiekkoa. (kuva Juha Lindvall)

Aikuisille?

Koko Järvenpäässä asumisen ajan työt ja lasten harrastukset ovat menneet nyt oman harrastamisen edelle, mutta kuntosalikortti minulla on ollut koko ajan. Salit olen valinnut aamutuntien mukaan, koska se on yksinkertaisesti realistinen aika päästä liikkumaan tässä elämäntilanteessa. Useimmiten olen käynyt vain juoksumatolla juoksemassa ja tehnyt salin puolella jotakin.

Nyt kun olen alkanut syksyn aikana miettiä elämäntapojani, olen huomannut, että olen ollut puutunut pelkkään omaan epämääräiseen harjoitteluun ja alkanut kaipaamaan kunnolla ohjattuja tunteja. Katsoin taas läpi Järvenpään salien tarjonnan ja vaihdoin sen perusteella reilu kuukausi sitten Kunto Salukselle. Olen ollut todella iloisesti yllättynyt, sillä aamutunteja on runsaasti ja kaikki ohjaajat ovat olleet todella hyviä ja osaavia. Olen itse ohjannut kymmenen vuotta aikoinani jumppia, joten turhaudun aika helposti huonoihin jumppiin.

Saluksella ohjaajilla on pitkä historia saman salin ohjaajina ja se näkyy myös kotoisassa ilmapiirissä. Tuntui myös kivalta huomata, että 70 tunnin viikottaista ryhmäliikuntatuntien määrä pysyi samana, vaikka koronarajoitukset ovat pienentäneet ryhmäkokoja. Aika hauska sattuma, että vasta nyt päädyin tänne, Järvenpäässä kolmekymmentä vuotta palvelleelle salille, joka on ehtinyt olla vuosien aikana useiden eri omistajien omistuksessa. Erityisen iloinen olen, että KuntoSaluksella pääsee stepaerobic-tunneille. Tuo ysäriklassikko on musta aivan liian aliarvostettu nykyään monien salien tuntitarjonnassa!

Kunto Saluksella oli Halloweenin aikaan 75 minuutin step aerobic -erikoispitkä tunti, jossa oli myös muuta hieman erikoisempaa rekvisiittaa.

Oma puolisoni innostui vuosi sitten crossfitistä, ja käy Järvenpäässä crossfit Kulmassa. Kävin itsekin testaamassa tunteja tuolla. Salilla oli tosi kiva yhteishenki ja ilmapiiri, mutta ihan minun juttu tuo crossfit ei ole. Järvenpäässä on useita crossfit- ja kuntosaleja, joten uskallan varovasti väittää, että valinnan varaa löytyy kyllä.

Paljonko harrastamiseen sitten uppoaa meidän perheellä kuussa rahaa? 

Tätä on vaikea laskea, sillä kisapuvut, varusteet, eväät ja kisamatkoille käyttörahat ovat oma lukunsa. Mutta normaalit, joka kuukausi veloitettavat lasten harrastusmaksut ovat keskimäärit kuukaudessa 550 euroa. Meidän aikuisten maksut ovat yhteensä 150 euron luokkaa.

Tein pikakyselyn muihin lapsiperheisiin pääkaupunkiseudulla, joissa harrastetaan samoja lajeja. Tällä otannalla voisin todeta, että harrastaminen Järvenpäässä on hieman halvempaa Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä, mutta puhutaan ennemmin kymppien kuin satasten eroista. Mutta itse arvostan, että se on tähän tuntimäärään nähden helppoa. Harrastuspaikat ovat Järvenpäässä suhteellisen lähellä ja lapsen saa jätettyä yleensä harrastuspaikan lähelle ilman ruuhkia tai lisäsäätöä. Nyt olen ehtinyt yhtenä iltana harkkavälissä jopa itsekin puolen tunnin jumpalle. Se on mulle tässä elämäntilanteessa arjen luksusta se!

Lue myös: 

Lapseni harrastavat koska en uskalla valita toisin

5xnähtävyydet Järvenpäässä