Optimoija yllätettiin! Vuokatin Aateli – hotelli, josta et halua poistua!
0
Kuopuksen riemua Vuokatin Aatelissa. Ympyräikkunasta on näkymä saunasta huoneeseen.
Kun suunnittelin kesän perhelomaa etsin tietoja Vuokatin Aateli -hotellista; paikasta, jossa olin bongannut somessa todella monen tutun lomailleen viimeisen vuoden aikana. ”Hotelli, josta et halua poistua”, luki netissä yhden asiakaspalautteen kohdalla. Ehkä kuitenkin liioittelua, naurahdin samalla kun jatkoin selailua.
Saavuimme Vuokattiin vasta myöhään lauantain vastaisena yönä jääkiekkoteknisistä syistä. Samoista syistä jätimme matkalla Iisalmeen kaksi tytärtämme äidille Iisalmeen hoitoon ensimmäisiksi öiksi, sillä pojan jääkiekkoleiri alkoi seuraavana aamuna aikaisin urheiluopistolla.
Kun vihdoin avasin yöllä yöttömässä yössä hotellihuoneemme oven ja astuin terassille katsomaan hellekesän yöllistä maisemaa, tuntui kuin hartioilta olisi pudonnut alas kymmenien kilojen lasti. Ymmärsin myös, mitä tuo hotelliarvioija oli tarkoittanut kuvaillessaan Aatelia.
Yksi vuorokausi hotellilomaa voi tehdä jaksamiselle jo ihmeitä.
tarpeeksi tilaa viisihenkiselle perheelle
Minun ja miehen huone oli todella tilava. Huoneen kruunasi oma sauna ja iso terassi, josta avautui näkymä sinne kauneimpaan; Suomen luontoon ja Vuokatin rinteille, jotka lähtevät aivan hotellin vierestä.
Poika, jonka unen jatkumisesta olin huolissaan, sinkoili onnessaan toisella puolella, jossa oli lasten oma huone – omalla terassilla, sisäänkäynnillä, kylpyhuoneella ja televisiolla, mutta mikä parasta kerrossängyllä, jonka yläpetiin hän lähti unenpöpperöisenä innoissaan kipuamaan. Sen verran tajusin yön pimeinä tunteina minäkin, että tämä väliovella toimiva systeemi lasten oman huoneen ja aikuisten huoneen välillä olisi vuosi vuodelta nerokkaampi, kun nuoremmatkin lapset tulisivat teini-ikään. Kaikki ovat toisiaan lähellä, mutta tarvittaessa saavat omaa rauhaa.
Lätkäjätkä nukahti lopulta, kun innoltaan yläsängystä malttoi.
En malttanut mennä nukkumaan, vaan tuijotin kyyneleet silmissä yötöntä yötä terassilla ja ymmärsin, miten väsynyt olin työkevään jällijtä. Olen kova optimoimaan, suunnittelemaan ja aikatauluttamaan. Jos kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla, asiat menee suunnitellusti. Nyt osa liikutusta saattoi liittyä siihen, että huone ja hotelli olivat paljon parempia kuin olin ajatellut. Optimoijaa on vaikea yllättää positiivisesti, mutta tämä hotelli onnistui siinä heti ensi hetkellä.
Yksi lempilokaatio huoneessa – tilava terassi, jossa oli lämmintä, muttei kuuma.
Tavoitteena lepo ja loma perheen kanssa
Mies tarjoitui viemään pojan aamulla leirille ja sinne vaadittuun koronatestiin. Otin tarjouksen vastaan kiitollisena ja sain nukuttua vielä puolitoista tuntia heidän lähdön jälkeen.
Kun aamulla puoli kymmenen astuin ilmastoidusta huoneesta terassille aamupäivän helteeseen, tuntui taas astetta kevyemmältä. Mietin viimeistä työviikkoa; miksi olin päästänyt itseni taas tilaan, jossa hoidin viimeiset työviikot itkunsekaisessa hysteriassa. Olin jopa perunut omat somesynttärit (poistin siis tiedon syntymäpäivästäni eri kanavista), kun ajattelin, että minulla ei ole aikaa vastailla onnitteluihin.
No se johti tosin siihen, että muutama lapsuudenystävä ja sukulainen onnitteli joka tapauksessa Facebookissa ja sain whatsappiin kymmeniä hämmentyneitä ”oliko tänään sun synttärit”, joihin sitten puolestaan vastailinkin pidemmän kaavan kautta. Eli sekoiluksi meni synttärit, vaikka kaiken muun sain hoidettua käsistä aikataulussa. Ja kivaltahan muistamiset aina lopulta tuntuivat, joten kiitos <3
Olin siis loman tarpeessa ja harmittelin aamulapalla, että olin ilmottautunut pojan leirin vanhempien osuuteen, jossa huippu-urheilijat luennoivat urheilevan lapsen urapolun kehityksestä ja tukemisesta. Suoraan sanottuna olisin halunnut mennä vain jäädä lepäilemään hotellille. Minulle sovittujen asioiden peruuttaminen on äärimmäisen vaikeaa, enkä tee niin kuin pakon edessä. Sitten mietin, että jos muutaman kympin luentomaksu menee hukkaan, niin mitä sitten?
Ehkä minusta olisi enemmän taas kaikille ja itselleni, jos nyt lepäisin, kun siihen oli kerran mahdollisuus. Jäin Aateliin ja suljin somen.
Ovikoodit huoneisiin ovat nykypäivää – niitä osaa lapsikin käyttää, eikä ole avainkortteja hukattavaksi.
Ravintola Ainoa – aamupala ja illallinen
Hotellin alakerrassa on ravintola Ainoa, joka a´la carte -listan lisäksi hoitaa hotellivieraiden aamupalan. Plussaa laadukkaasta aamupalasta, jossa oli paikallisia herkkuja, mutta myös terveellisiä vaihtoehtoja munakkaasta smoothieseen. Kun lapset tulivat seuraavana päivänä, niin söimme joka aamu puuron tuoreilla marjoilla.
Jo ensimmäisenä päivänä olin päiväunien ja pienen kävelylenkin jälkeen kuin uusi ihminen. Ehdotin miehelle, jos kuitenkin menisimme alakerran ravintolaan syömään? Pienenä lisämausteena meitä houkuteltiin sinne kuuntelemaan Sanin keikkaa, joka esiintyisi illallisen yhteydessä. Taas optimoija yllätettiin positiivisesti; livemusiikkia puolentoista vuoden tauon jälkeen!
Ainoan aamupuurot <3
Saimme illaksi viimeisen kahden hengen pöydän, joten jos mahdollista, niin kannattaa varata pöytä ravintolasta etukäteen. Illallista Ainoassa voi syödä torstaista lauantaihin. Meitä houkuteltiin myös muualle Vuokattiin juhlistamaan iltaa, mutta sanoin, että en halua jättää meidän hotellia. Lopulta kavereitamme saapui Aateliin sitä mukaa kun asiakaspaikkoja vapautui (koronan takia niitä oli tuollakin normaalia vähemmän). Kolmas yllätys optimoijalle; juhlat, joita en ollut suunnitellut!
Myös lasten paratiisi
Tytöt saapuivat hotellille sunnuntaina, poika pääsi lätkäleiriltä keskiviikkona. Eli lomailimme 6-,9 – ja 13-vuotiaiden lasten kanssa vaihtelevilla kokoonpanoilla Aatelissa vielä neljä päivää. Lapset olivat innoissaan ”omasta huoneesta”, teini tarjolla olleesta omasta rauhasta. Aateli on aivan hiihtohissien vieressä, joten näin kesäaikaan hotellin viereltä näppärästi kipuamaan Vuokatinvaaralle. Monet luontopolut ja Seikkailupuisto olivat muutamien satojen metrien kävelyn päässä. Aatelissa kaikki oli lähellä, mutta silti saimme omaa rauhaa ja hiljaisuutta silloin, kun sille oli tarvetta. Plussaa myös hotellille hyvin toimineesta ilmastoinnista, jota moni naapurihotellien lätkävanhempi helleputkien aikaan kadehti.
Hotelliloman kruunasi oma Spa-vuoro, jossa lapset pääsivät pojan leirin jälkeen uimaan kahdeksi tunniksi hotellin allasosastolle, jonka voi varata yksi seurue kerrallaan. Discovalojen loisteessa uitiin ja saunottiin leiripölyt ja viimeisetkin kevään kiireet pois.
Kahden tunnin Spa hotellilla kruunasi loman.
Kiitos Aateli, kun osoitit, että täydellisen pohjoisen lomaan ei tarvita lunta tai pitkiä lentomatkoja. Tänne palaamme.
Rentouttavaa kesäviikkoa kaikille!
*majoitus saatu
Varaukset Vuokatin Aateliin täältä
Pete Parkkosen haastattelu joka tapahtui, kun uskalsin tarttua yllättävään avuntarjoukseen
Pete Parkkosen haastattelupäivänä satoi kolme vuotta sitten ensilumi.
Tällä viikolla, kun haastattelin Pete Parkkosta Totuus vai totuus IGTV-sarjaani, huomasin että Facebook muistuttaa, että olin julkaissut Peten kanssa yhteiskuvan sattumoisin tismalleen kolme vuotta sitten. Sattuneista syistä muista haastattelun erityisen hyvin.
Olen joutunut perumaan pitkän haastattelun kerran; kun isä sairastui syöpään ja lähdin hänen luo Iisalmeen. Kerran jouduin siirtämään haastattelua, kun sain aivoinfarktin, mutta tästä edes asiakas, kenelle jutun toimitin, ei tiennyt tästä tosin mitään. Mutta Peten haastattelun kohdalla peruminen oli myös hyvin lähellä.
Olen usein ollut tilanteessa, että lapset sairastuvat, kun mies on jossain Etelä-Amerikan kauimmaisessa kolkassa tai Siperiassa työmatkalla. Niin tuolloin kolme vuotta sittenkin. Kotona kulunut viikko oli tuolloin jotakuinkin kauhun tasapainoa. Lapset sairastelivat vuorotellen ja minä säädin lastenvahteja niistä, jotka uskalsivat tulla iltakeikkojen ajaksi hoitamaan kipeitä lapsia. Kuulostaa nyt utopistiselta näin korona-aikana, mutta kyllä vain nämä keikat heidän avulla lopulta järjestyivät.
Peten haastattelu oli keskellä päivää ja edellisenä päivänä huokaisin helpotuksesta. Kuopus oli ensimmäistä päivää taas sairastelun jälkeen päiväkodissa ja esikoinen koulussa (hänet olin tosin joutunut jättämään muutamia kertoja yksin, mutta koululaisen kanssa elämä onkin jo hyvin erilaista kun päiväkoti-ikäisten). No mutta juuri edellisenä iltana, keskimmäisellä- joka oli ollut ainoana kolmesta terveenä – (ja tuolloin vielä tarhaikäinen) puhkesi infernaalinen korvasärky. Siis todella raju, joka tuntui pahenevan silmissä. Hän nyykytti kipua, joka on tietysti aina sydäntäsärkevää.
No ensimmäisenä oli pakko saada lapsi lääkärille. Sainkin varattua päivän viimeisen etävastaanottoajan. Sen jälkeen aloin soitella huutava lapsi sylissä, taapero jaloissa, lastenhoitajarinkiä läpi. Meillä ei ole koskaan ollut eläkkeellä olevia isovanhempia lähellä (ovat työelämässä ja ovat auttaneet sovittaessa hyvin paljon, mutta näissä tilanteissa heistä ei ole apua), joten olen tottunut säätämään asioita nopeasti yksin.
Mutta nyt tiesin, että tehtävä olisi lähes mahdoton. Kello 10-14, jonka joutuisin ainakin olemaan poissa lastenvahdit ovat koulussa (kerran vastaavassa tilanteessa kävi tuuri ja hoitajalla oli koeviikko, joka pelasti tilanteen), eikä sairasta lasta voi viedä kenellekään kaverille, joka on äitiyslomalla pienten lasten kanssa. Naapuri tarjosi hänen äitiään, mutta moraalini ei antanut tuupata sairasta lasta virkeän ja lapselle tutun 80-vuotiaan hoidettavaksi.
Miksi haastattelu oli sitten niin tärkeä?
Olin sopinut siitä puoli vuotta aikaisemmin Peten promoottorin kanssa. Se pitäisi saada seuraavan viikon lehteen, että saisimme jutun ensimmäisenä. Haastattelun peruminen näkyisi yrittäjällä, eli minulla seuraavan kuun tilissä ja toiseksi tuntuisi hullulle antaa noin pitkä aikaa sitten sovittu haastattelu muulle toimittajalle. Jos sitä edellisenä iltana edes saisi kenellekään siirrettyä.
Joten kun lähdin kaksivuotiaan kuopuksen ja keskimmäisen kanssa apteekkiin vähän ennen kello yhdeksää, seuraavan päivän suunnitelma oli vielä täysin auki. Nämä ovat niitä tilanteita, joissa hienot etukäteissuunnitelmat eivät auta, vaikka ne olisi kuinka tarkkaan piirretty. Tuo ajanjakso oli vielä totuttelua kolmen lapsen vanhemmuuteen, nyt olen tottunut paremmin siihen, että mitä tahansa saattaa tapahtua ja varasuunnitelmia on luotava aina varuiksi.
Samaan aikaan, kun olimme apteekissa, esikoinen oli tulossa harkoista, eikä hänellä tietenkään ollut avaimia. Ja minulla puhelin tietenkin kotona. Kun tulimme apteekista, korvakipuinen lapsi sai lääkkeen, ja nukahti. Ja minä aloin ihmetellä, missä esikoinen on. No se selvisi, kun katsoin puhelinta. 12 vastaamatonta puhelua. Lapsi oli mennyt joukkuekaverille, koska ei ollut päässyt sisälle. Onneksi kimppakyyti oli odottanut pihassa. Nyt oli vain päällä seuraava tilanne, sillä keskimmäistä ei voinut tietenkään jättää yksin nukkumaan, enkä kehdannut enää pyytää kaverin äitiä ajamaan meille uudestaan. Pienimmän kanssa odotti iltatoimet ja haastattelun kohtalo piti ratkaista. Päällä painoi oma flunssa, jonka en tiennyt vielä olevan tulossa.
Lopulta ratkaisu tuli yllättävältä taholta. Kaverini työpaikan lapsirakas sihteeri oli loukannut jalkansa ja oli sairauslomalla kotona. Kaverini vannoi, että voisin viedä viisivuotiaan haastattelun ajaksi sinne. Korvakipu oli helpottanut, eikä lapsella ollut kuumetta. Eikä minulla muuta vaihtoehtoa.
Joten seuraavana päivänä vein lapsen padin ja lounaan (sekä kiitos-viinipullon) kera naiselle, jonka kanssa juttelin edellisenä iltana puhelimessa. Sitten ajoin kohti Helsinkiä. Ensilumi pyrytti tuulilasiin ja oli vähän maailmanlopun meininki, mutta onneksi vain omassa päässä. Haastattelu sujui leppoisasti, tuntui jopa lomalta istua kaksi tuntia juttelemassa ravintolapöydän äärellä. Pahoittelin, että nyt on vähän sellainen tilanne, ”että en voi jäädä auttamaan kuvauksissa”, vaan ajoin hakemaan lapsen ystävälliseltä naiselta, joka pelasti päiväni.
Tämä on hyvä aasinsilta Nenäpäivään, jonka lehdistöpäivän puitteissa tapasin alkuviikosta myös Peten. Tänään 13.11 perjantaina on hyvä hetki vuorostaan mun vuoro auttaa. Tehdä Afrikan lapsille epäonnen päivästä onnenpäivä <3 Pienelläkin MobilePay -lahjoituksella voi saada usealle lapselle elintärkeät lääkkeet. Mobilen lahjoitusnumero on 22123 <3
Nenäpäivän pätkiä katsellessa asioiden suhteellisuus aina korostuu. Vaikka tuo oma kolmen vuoden takainen kaaostilanne piti ratkaista, niin olihan se maailman mittakaavassa hyvin pieni ja etuoikeutettu sellainen.
Pete Parkkonen maailman lyhyimmässä talkshow-formaatissa täällä.
kuva yllä siis haastattelupäivältä, joka sittenkin tapahtui. Alla olevassa kuvassa kunnon tb-settiä. Olen kai tavannut Peten ensimmäisen kerran Idols-finaalissa vuonna 2008.