Lapsi tuli kaverin luota kylästä. Kaveri oli saanut joululahjaksi oman jään. Siis jonkunlaisen synteettisen muovijään, joka oli asennettu talon spa-huoneeseen. Tämä oli jonkunlainen keino saada jääaikaa, kun jäähallit oli taas suljettu koronaviruksen ehkäisemiseksi viime marraskuussa.

Sulku tapahtui toista kertaa vuoden sisään, viimeksi harrastukset olivat poikkeustilassa maaliskuusta kesäkuun alkuun. Kaikki eivät enää ottaneet tätä uutta sulkua vastaan mukisematta. Nyt kun jäähallit suljettiin uudelleen, olivat erään jos toisenkin juniorijoukkueen isät varanneet toisesta kaupungista reippaasti yksityisen jäähallin vuoroja. Tarina ei kerro, mitä tapahtui, kun pääkaupunkiseudulle saatiin ulkojäät, että ovatko he kuskanneet yhä poikiaan yli sadan kilometrin päässä harjoituksissa?

Ei pelkästään länsimaisen lapsen tragedia

Täällä Järvenpäässä jäähalli on myös taas kiinni (kaupungin tila kun on) tuosta marraskuun lopusta. Ulkojäät tänne saatiin vasta kaksi viikkoa sitten. Sitä ennen useammat isät olivat ainakin Facebookin feedin mukaan tehtailleet omakotitalojen pihaan oman jään. Ymmärrän. Täälläkin pelihalut alkoivat olla kovat, vaikka poika onkin viihtynyt hyvin pihapeleissä ilman jäätäkin.

Minä kun en innostunut työhuoneeni muuntaamista jäähalliksi. Eikä ole myöskään pihassa sellaista aluetta, johon jään saisi. Enkä ole ehtinyt myöskään joka päivä säätämään häntä samaan aikaan jäälle kun kaverit. Usein toki, mutta välillä omatoimiset pihapelit ovat jatkuneet yhä ilman luistimia.

Mutta poika ehkä selviää tämäntasoisesta länsimaisen lapsen tragediasta.

En ole myöskään huolissani kahdesta tyttärestäni, jotka ovat suhteellisen innokkaasti jaksaneet tehdä zoom-treenit ja menneet mielellään myös ulos pienryhmäharjoituksiin, joita valmentajat ovat jaksaneet urhoollisesti järjestää lumikinostenkin keskellä. Kiitos siitä.

Mutta mistä olen huolissani, niin tilanteen kasvattamasta eriarvoisuudesta lasten välillä. Ja kyllä, tietyn verran eriarvoisuutta on aina kuulunut ja tulee kuulumaan elämään. Mutta nykyisten koronarajoitusten alla, jossa lasten liikuntapaikat ja joukkueen kokooontuminen on kielletty, lapsella ei ole mitään keinoa vaikuttaa tilanteeseen.

Se tulee ylhäältä päin, päättäjiltä.

Keskimmäinen on halunnut hiihtää viimeiset kaksi viikkoa kouluun. Se mikä itselle oli lapsena itsestäänselvyys (lumi), ei ole sitä enää omille lapsille.

Eriarvoisuus kasvaa

Pelkään, että eriarvoisuus lastan välillä kasvaa kahdella tavalla. Ensinnäkin pelkän joukkueen tai ryhmän keskuudessa. Ne joiden vanhemmilla on kiinnostusta ja joissain tapauksessa myös varoja, voivat mahdollistaa aivan eri tavalla harjoittelua kuin ne joilla ei jostain syystä ole henkisiä, taloudellisia tai ajallisia resuresseja.

Valmennusryhmät, joissa kilpailu ja tasoryhmät ovat tosiasia, tämä on varmasti tuottanut koronavuoden aikana tasoeroja ryhmän sisällä. Millaisia ajatuksia tämä herättää niissä, joilla harjoittelu on syystä tai toisesta jäänyt vähäiseksi? Kyllä (vähän sama kuin lukiokeskustelussa) jokainen on lopulta oman onnensa ja motivaationsa seppä, mutta ei voi olettaa, että alakouluikäiset lapset osaavat katsoa tilannetta välttämättä näin laaja-alaisesti. Ja kuten sanottu he eivät voi aikuisten tekemiin päätöksiin ja valintoihin vaikuttaa.

Kaikista surullisimmalta tuntuu eriarvoisuus, jota koronasulku koskee niiden lasten ja nuorten kohdalla, joille koulu ja harrastukset ovat olleet pakopaikka vaikeita kotioloja. On myös lapsia ja nuoria, jolle harrastukset tarjoavat toisen kaveripiirin ja tukiverkon, jos koulussa kärsii kiusaamisesta.Teineillä kiinnostuksen ylläpitäminen on muutenkin haastavaa. En edes uskalla ajatella kuinka moni on lähtenyt väärille teille, kun mielekkäät ja turvalliset harrastusympyrät ovat vaihtuneet johonkin ihan muuhun.

Koskelan tragedia on asia, josta en ole päässyt yli. Koko tragedia on tapaus, jonka pitäisi muuttaa koko yhteiskuntaa. Ei pelkästään herättää. Vaan muuttaa.

”Ei vielä lähdetä! Ollaan vielä tunti”. Tai siihen asti kun jäällä oli lauantai-iltana enää teinit ja me.

Perusteita lasten harrastuskiellolle ei ole

Kun viime maaliskuisena torstaina Suomi meni kiinni, sulkemisen ymmärsi. Tuona hetkenä, kun koronaviruksesta tiedettiin vähemmän, sulku tuntui ymmärrettävältä. Lapsetkin ymmärsivät. Ehkä yksi lätkähanska saattoi lentää meillä seinään, kun selvitin, että seuraavan viikonlopun turnausta ei tapahdu.

Nyt kuitenkin vuonna 2021 tiedetään, että lapsilla taudinkuva on keveämpi, ei kovinkaan vaarallinen. Lisäksi kesällä saatiin hyviä kokeiluja pienryhmäharjoittelusta, jota voisi vähintäänkin jatkaa, vaikka poikkeustila jatkuukin.

En ole nytkään ensisijaisesti huolissani omista lapsista, vaan niistä harrastajista, jotka ovat vaarassa lopettaa harrastuksen kokonaan tai he joille harrastukset ovat koulun ohella henkireikä vaikean koti- tai koulutilanteen takia. Tai niille jolle harrastusyhteisö ja harrastus on ollut ainoa mielekäs asia vapaa-ajalla ja kaidalla tiellä pitävä tekijä vapaa-ajalla.

Kaikista hulluinta tässä tilanteessa on se, että meillä meidän vanhempien kuntosalit ovat auki. Omalta saliltani ei ole lähtenyt yhtään tartuntaketjua. Puhdistamisesta sekä desifionnista on tarkat rutiinit, joten minusta yritysten on näillä keinoin pystyttävä turvaamaan edes jotenkin kannattavuus.

Tätä taustaa vasten tuntuu käsittämättömältä ja uhkarohkealta, että edelleenkin koronaviruksen tautiketjun ehkäisemisen suurinta laskua on laitettu maksamaan lapset ja nuoret.

Joten hyvät päättäjät, olisiko nämä lasten harrastuksia koskevat rajoitukset aika purkaa tuon 31.1 jälkeen?

Lue myös:

Kun kotikaupungin ainoan lukion keskiarvoraja on 8,9

Lapseni harrastavat, koska en uskalla valita toisin

Joulunhallintaongelmaan kuuluu myös jouluteemaisten tapaamisten sopiminen. No rajoitukset peruuttivat nämä tämän vuoden osalta, mutta ehdimme sentään käydä kuopuksen kanssa ystäväni uudessa ihanassa (joulu)kodissa.

Joulunhallintaongelma. Tällaisen diagnoosin tein viikonloppuna, kun tein inventaarion mitä kaikkea olen hankkinut TÄTÄ joulua varten.

Ongelmani on se, että liennytän joulun päättymiseen liittyvää ahdistusta ostamalla alennusmyynneistä kamaa seuraavaa joulua varten. Kuten esimerkiksi kahdeksan kappaletta Holiday-saippuoita, kuusi kappaletta joulupaitoja (kiva laittaa goodiebackeihin jouluvieraille), nyrkkeileviä joulupukkikyniä ja jouluaiheisia kirjoja lapsille (kirjoja kun ei voi koskaan olla liikaa). Tällä hetkellä onkin sitten tulossa kuopuksen joulusukkaan aamuksi kolme: Pekka Töpöhännän joulu, Tatun ja Patun joulu sekä Ryhmä haun joulu.

Minulle saisi varmasti myytyä jouluteemalla vaikka Trumpin joulumuistelmat tai kasan risuja, jos siihen olisi kietaistu ympärille teksti Tontun saunavihta.

Joulunhallintaongelma ja sen syy

Arvaatte varmaan mitä sitten käy?

Unohdan onnellisesti nuo vuoden takaiset ale-ostokset.  Ja kun kauppoihin alkaa ilmestyä uutta joulukamaa marraskuussa, kaiken kiireen keskellä ajatus joulusta tuntuu rauhoittavalta. Joten ostelen lisää, kun työkeikkojen välissä kuljen jatkuvasti liikkeiden ohi tai läpi.

Tänä vuonna tarkoituksena oli pitää myös keskimmäisen synttärit jouluteemalla ja illalla glögijuhlat. Hiki hatussa olen haalinut tontun vierailua varten lapsivieraille muun muassa lahjapaketin mallisia korviksia, kuusen mallisia hassuttelulaseja, tonttujauhetta (älkää kysykö enempää). No perjantain rajoituksilla ei näitä juhlia voida tietenkään pitää, joten hankittu tavaramäärä ensimmäistä kertaa suoraan sanoen hävettää.

Löysin nimittäin kaapista myös viime vuoden alennusmyynneistä ostetun korkkamattoman paketin joulukuusilautasia sekä karamellitangon mallisia joulupussukoita. Joulusydänlahjapaperin ja kaikki paketointitilpehöörin nyt voi onneksi järkevästi käyttää itse lahjoihin.

Eilen ostin vielä alennuksesta kaksi joulukalenteria lisää (joista kotona aloin miettiä, että onkohan tuo LOL-pakkaus edes joulukalenteri).  Ostin myös kaksi joulutyynyä, mutta ne olivat sentään suunniteltuja.

joulunhallintaongelma ja kulutus

Kolmelapsisessa perheessä olen alkanut kiinnittää tavaraan ja laatuun eri tavalla huomiota viiden viimeisen vuoden aikana. Ensinnäkin tavara ahdistaa. On myös hyvä oppia tunnistamaan saadun tavaran arvo ja sitten se ekologisuus. Olen myös luonut 1-15 -metodin, jonka avulla olen pyrkinyt hillitsemään tavaran määrää. Ostetaan vain mitä oikeasti tarvitaan. Ja aina kun on mahdollista pyritään valitsemaan ekologisempi ja kestävämpi vaihtoehto.

Mutta kun ensimmäiset joulukamat tulevat kauppoihin, unohdan tämän kaiken. Perustelen joululahjojen ja joulukaman ostamista itselleni uskottavilla selityksillä. Nuorimmaisemme on viisi, ei ole enää montaa joulua, kun meillä on pukkiuskova taloudessa! Nyt pitää nauttia! Ja kyllä, haluan hemmotella lapsia ja läheisiä. Vaikka tiedän, että pitkässä juoksussa aikani heille olisi paljon arvokkaampaa kuin tavaran hallinnointiin ja ostamiseen menevä aika.

Joulunhallintaongelma, kun ostat kaikkea, jonka LUULET liittyvän jouluun. No onneksi tuo LOL-kalenteri liittyi, vaikka kotona aloin ihmetellä, että tavallaan jouluun ei viittaa muu kuin tuo 25 yllätystä.

Viikonloppuna pakotin itseni kuriin. Tai siis eilisen kauppareissun jälkeen, kun olin ostanut vielä yhden joulukalenterin, josta en lopulta ollut varma oliko se joulukalenteri. Ilmoitin, että jokainen lapsi saa tänä vuonna maksimissaan kuusi lahjapakettia (ja toki tonttu nyt käy tiputtamassa huomenna aamusukkiin jotakin, mutta niissä suurin osa on tarpeellisia).

Laitoin kummeille vetoomuksen vetämään, että lahjat ostetaan porukalla. Tai vaihtoehtoisesti kortti tai lämmin ajatus riittää. Itse saan ostaa täksi jouluksi enää kynttilöitä ja mahdollisesti, jos jossain olisi kiva jouluteemainen keittiöpyyhe. Toivon, että minun joulunhallintaongelmaan auttaa lista ja pieni pysähdys kaupassa kaiken ihanan joulukaman keskellä. Silloin lupaan kysyä itseltäni; aiheuttaako tämä joulutavara iloa joka joulu, kun sen joululaatikosta nostan esille? Ja minne hemmettiin tämän survon aikavälillä tammi-lokakuu?

Senkin rahan laitan mieluummin Hope ry:n lahjakeräykseen, johon olen osallistunut nyt monena jouluna. Tänä vuonna Hope on nimennyt kohdennettujen toiveiden sijaan 10 toivotuinta pakettia. Keräykset tulossa ainakin Iso Omenan, Myymannin ja Columbuksen ostoskeskuksiin. Ne paketit ja sijoitukset tuovat varmasti iloa saajilleen.

Lue myös 

Miksi saan pidettyä lasten ja työasiat hallinnassa, mutta en kotia